Pitihän minun ostaa Amos Andersonin museokaupasta, totta kai. Kirja Sigurd Frosteruksesta (SKS 2015), mustetäplämagneetti ja van Gogh-muki. Kun mukin täyttää esimerkiksi kuumalla kahvilla, häviää van Goghilta korva mukin kummaltakin puolelta. Toiselta vasen ja toiselta oikea. Oikeastihan hän leikkasi vasemman korvansa, pani pakettiin ja lähetti Rachel-nimiselle naiselle, joka oli prostituoitu. Tämä tapahtui vuonna 1888. Muki on amerikkalaista alkuperää Brooklyn, New York, mutta aivan pienessä tarralapussa lukee "made in China". "Van Gogh´s disappearing ear" isolla präntillä. Kokeilin ja totta se on. Taiteilijalta häipyvät korvat ja kun muki taas kylmenee, korvat palautuvat. Voi hyvät hyssykät! Mitäpä tuumaisi taiteilija itse tästä enemmän tai vähemmän kornista mukista, joka myytiin arvokkaassa ja arvostetussa Amos Andersonin taidemuseon kaupassa? No, yhtä kornia, jos ei enemmänkin, oli van Goghin oma ja aito korvatemppu.
Frosteruksen kirja on kiinnostava, eikä yhtään korni. Kokoelma museossa sisältää 99 maalausta, 14 piirrosta, 10 grafiikan lehteä ja 12 keramiikkaesinettä. Ei mikään huono kokoelma Frosteruksella kotonaan ja nyt Andersonilla. Monet Amos Andersonin museon huoneet ovat Andersonin ajoilta huonekaluineen ja valaisimineen. Upeat matot lattialla, eivätkä mitään konemattoja. Ilmoitin heti tahtovani muuttaa tähän tyylikkääseen kotiin ja nauttia päivät pitkät Frosteruksen kokoelmasta. Mutta niin minä tahdoin muuttaa Eiran sairaalankin rakennukseen.
On hyvä asia, että meillä ja muualla on ollut ja on taiteen keräilijöitä. Osa lahjoittaa kokoelmansa taidemuseoihin jälkipolvien nähtäväksi ja ihailtavaksi. Testamenttaa kotinsa jollekin säätiölle antaen luvan tehdä kodistaan taidemuseon. Näitä on Helsingissäkin. Juhani Kirpilän koti, tämä Amos Andersonin ja Sinebrychoffin koti on kaikkine taideaarteineen yleisön ulottuvilla. Didrichsenin taidemuseo, Gallen-Kallelan museo, Uno Cygnaeuksen galleria, näissäkin asuttu ja eletty aikoinaan. Didrichsenin taidemuseo on näistä ainoa, jossa en ole ollut. En muista enää, mutta joku näyttely siellä oli ja minun piti puoliso viedä. Se jäi vain aikeeksi ja nyt on liian myöhäistä. Pitäisi kaikki heti tehdä, kun suunnittelee. Muistan vielä sinne soittaneeni ja kysyneeni, voiko pyörätuolin kanssa tulla. Voi ja henkilökunta auttaa tarvittaessa. Näinkin hyvän palvelun jälkeen jätin asian tuonnemmaksi. Ehkä joskus kunnioittaakseni puolison muistoa sinne vielä menen ja vien sydämessäni hänet mukanani.
Arkkitehti Sigurd Frosterus otti osaa Stockmannin arkkitehtikilpailuun 1916. Hänen luomuksensa voitti ja nyt meillä on Frosteruksen Stockmann vuodesta 1930 paikallaan Aleksin ja Manskun kulmassa. Frosterus osallistui myös Helsingin asemarakennuskilpailuun, mutta voiton vei Eliel Saarinen, vaikka Frosterus tietysti piti omaansa höyryveturin näköistä asemarakennusta sopivampana kuin Saarisen kansallisromanttista näkemystä. Saimme kuin saimmekin Saarisen hienon 1914 valmistuneen rautatieaseman Helsinkiin. Emil Wikström teki körttiläishiuksiset graniittiset Lyhdynkantajat-veistokset kaksin kappalein pääoven kummallekin puolelle. Veistosten mallina oli Visavuoren puutarhurin töitä tehnyt torppari Jalmari Lehtinen. Visavuori oli Emil Wikströmin ateljeekoti Valkeakoskella. Sekin toimii nykyisin museona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti