Laitoin cappuccinoa, juon nyt sitä ja sitten tavanomaisten ja pakollisten aamutoimien jälkeen lähden ostamaan kynttilöitä. Jalkakäytävä näyttää olevan lumeton ja kuiva. Oulunsalossa on liukasta, kertoi ystäväni E. Hän asuu omakotitalossaan meren rannalla ja käyttää kulkemisen apuvälineenä lumiaikaan potkukelkkaa. Ei halua kaatua. HS kertoo päivystyspoliklinikoiden olevan täynnä kaatuilleista potilaista Helsingissä. Kipsataan ja paikkaillaan.
Luin taas illalla Jukka Viikilän runokirjaksi mainittua runokirjaa. Ennen runossa oli riimittelyä ja teksti tarkasti jaoteltua säkeisiin. Viikilän runot ovat tarinoita ja jotkut minusta arvoituksellisia. Kuin hyvin moderni taide, jonka voi käsittää miten tahtoo ja osaa. Ymmärtämätön kuten minä, voisi analysoida niistä joitakin jopa päättömiksi. Jotkut ovat rajuja, jotkut ystävällisiä. Jotkut julmia, jotkut herttaisia. Olen kuitenkin tyytyväinen hankittuani kirjan. Jopa lukeakseni. Joskus jotkut hankkivat palkinnon saaneen kirjailijan tuotteita, koska se näyttää hienolta hyllyssä ja antaa kodista sivistyneen kuvan. Minulla on nyt kaksi Jukka Viikilän kirjaa ja kummatkin luettuja. Minun kirjani eivät ole sisustustarvikkeita. Ja niitä on enemmän kuin nuo kaksi.
Näin taas kummallisen unen. Nyt olin kävelyllä erään kustantamon johtajan kanssa. Nimeä en kerro. Se ei minulle selvinnyt, miten ylipäätään jouduin hänen kanssaan kävelylle. Me kuljimme oikein käsikoukkua. Aamulla makasin hetken ja mietin, mistä näitä unia tempaisen? Olen joskus ajatellut omien unieni juontuvan joko tapahtuneista asioista, toiveista tai eläytymisistäni elokuviin tai kirjoihin. Tämä uni ei kuulunut niistä mihinkään kategoriaan. Uni oli pelkkää pasteerailua Helsingin kaduilla ja loppui siihen, että odottelimme pysäkillä ratikkaa (?).
Alan valmistautua kauppamatkaan, enkä kulje kenenkään käsikynkässä. Pitelen rollaattorin kahvoista tarkasti kiinni ja siristelen silmiäni auringon paisteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti