Eilen aiheilin thaihymystä Satu Rommin sanoin. Eilen minulle hymyili aasialainen mies. Kävin salamannopeasti läpi kaikki Rommin thaihymyilyn aiheet, mikä liittyisi juuri saamaani aasialaishymyyn. En keksinyt muuta kuin sen, että yksinkertaisesti kaveri oli hyvällä tuulella ja tahtoi jakaa sen länsimaalaisen rouvashenkilön kanssa. Näin minä sen päättelin. Tuskin hymy oli säälihymyäkään, jota Rommi ei hymyn syihin luetellut. Ja mitäs säälimistä minussa on, vaikka rollaattoria lykinkin? Suora ryhti, katse edessä, askel kepeä (aina lonkan mukaan), korkosaappaat ja siisti ulkomuoto. Ja näin nosti kissa omaa häntäänsä.
Thaimaa ei ole koskaan kuulunut maihin, jonne välttämättä olisin hinkunut. Ei liioin kiinnostukseni kohteina ole olleet sen enempää Kambodza kuin Burmakaan. Burman sotilasjuntta muutti kansalta kysymättä Burma-nimen Myanmariksi, kertoo Rommi. Ja Myanmarista Suomenkin media puhuu. Rommi puhuu Burmasta. Kuten moni maan asukaskin.
Jos joku todella kaukainen maa on minua kiinnostanut, niin Bhutan. Tuo pieni kauan ollut turismilta suljettu valtio Himalajan kyljessä. Jos joku olisi näistä Rommin kolmesta maasta valittava, niin sitten Burma. Toisaalta, lähtisin tältä istumalta minne vaan, jos rahkeet kestäisivät. Tarkoitan "rahkeilla" etupäässä lonkkaa. Rollaattoria olisi ankeaa lykkiä pelkkien ylämäkien maassa kuin esimerkiksi Bhutan. Jakkikyyti? Kantotuolejakaan ei enää nykyisin käytetä. Siispä minulta jää Himalaja näkemättä, mutta television matkaohjelmissa sen näen. Näen paljon muutakin muista maista ja kirjoista luen. Ehkä vähän huokaan, mutta hyvä niinkin. On silmät, joilla lukea ja nähdä tv-ruutu. Eivätkä edes silmäpohjat ole rappeutuneet! Päästän läppärinäytölle suomalaisen hymyn ja ilman minkäänlaista muuta merkitystä kuin tämänhetkinen hyvä olo.
Eilen kului päivästä osa taiteen parissa. Olin museoystäväni M:n kanssa Amos Andersonin entisessä kodissa. Päänäyttelynä Sigurd Frosteruksen (1876-1956) keräämää taidetta. Siitä ehtikin vierähtää monen monituista vuotta minun edellisestä käynnistäni siinä talossa. Magnus Enckelliä, Tyko Sallista, Sigrid Schaumania, Marcus Collinia sekä muutama työ itse arkkitehti Sigurd Frosterukselta ym. Saimme rauhassa syventyä sekä tauluihin että niistä keskusteluun ja vähän muuhunkin. Muita museovieraita oli niukasti. Sitten lähdimme Kukontorin läpi Forumiin, koneportaita alaspäin ja Fazerin kahvilaan ja joimme samppanjaa. M söi vielä voileivänkin kahvinsa kanssa. Aika kulki kuin siivillä ja olin kotona vasta, kun pimeä oli laskeutunut maan ylle. Alitimme Manskun, jonka jälkeen erosimme ja minä jatkoin metroasemalle. Tämän kulkutien neuvon sain muuten L:ltä ja A:lta. Kiitoksia. Se oli kiva reitti. Jouduin vain kerran mennessäni museoon kysymään kolmelta komealta vartijaherralta ja ohjeet olivat selvät ja selkeät. Kaukana maan alla rautatieasemalta Yrjönkadulle! Ei olisi haitannut, vaikka taivas olisi heitellyt kissoja ja koiria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti