JOS KAIKEN VOISI TEHDÄ UUDESTAAN

Tein ensimmäisen latte-kahvini kapselikoneessa. En tiedä, onnistuiko. Cappuccinon jo osaan. Mutustan tässä samalla paahtoleipää, jossa pinaattikalkkunaa päällä. Kömmiskelin eilen kauppakeskuksen Herkkuun. Mitään jännittävää ei tapahtunut, vaikka olin tälläytynyt ihmisten ilmoja varten.

Eräänä yönä itkin. Olin taas muistolaatikon kimpussa ja luin Horstin kirjeitä. "I love you still". luki monessa. (Minä en puhunut, enkä puhu, saksaa.) Hän suunnittelee, mitä ja miten meillä yhdessä olisi vuosien kuluttua saatuamme hiukan enemmän ikää. Minähän olin ollut 16v häneen tutustuessani. Ystävyytemme tosin jatkui vielä viitisentoista vuotta eteenkin päin, mutta "yhdessä" meille ei tapahtunut mitään, eikä enää vuosien kuluttua kirjeissä lukenut "I love you still". Se muuttui kiinteäksi ystävyydeksi ja sitten sekin päättyi. Itkin lisää.

Alun kirjeet olivat tunnetta täynnä, kaipausta, lämpöä ja lempeä. Olinhan vanhempieni kanssa ollut jo näytilläkin hänen perheelleen, vanhemmille ja pikkuveljelle, jopa muutamille ystävillekin. Sain pieneltä Volkerilta omiakin kirjeitä, jossa hän Horstin opastuksella oli englanniksi muutaman rivin kirjoittanut ja piirtänyt  reunoihin kuvia. Me lähetimme toisillemme syntymä- ja joululahjoja. Horstin vanhemmat pitivät minusta. Ja minä pidin heistä kaikista. Isäni nautti saadessaan puhua saksaa. Olimme kaksikielinen seurue ja se sujui hyvin. Viivyimme Frankfurtissa muutaman päivän ja ne vietin Horstin kanssa, joka ilmestyi hotelliimme kukkien ja suklaarasioiden kanssa minua hakemaan.

Horstin kirjeet olivat silkkinauhoilla sidotut nipuiksi, luin niitä koko yön. Ja itkin. Tämä tapahtui muutama yö sitten. Seuraavana päivänä soitin E:lle Ouluun ja itkin lisää. E ja minä olemme olleet ystäviä monen vuosikymmenen ajan, tunnemme toistemme elämät ja puhumme kaikesta. 600 km vain haittaa tapaamisia ja nyt päätimmekin alkaa tosissamme ajatella minun matkustamistani kesällä Perämeren rannoille. Lentäen vai junalla? Kallistun ehkä junan puolelle. Rakastan junamatkoja. Junassa on kuulemma osasto liikuntarajoitteisia varten, johon mahtuu rollaattorit ja pyörätuolitkin. En tiennyt. Hienoa, että meidät vaivaisetkin on otettu huomioon.

Olen miettinyt Horstia. Elääkö vielä? Hänellä on kolme lasta ja egyptiläinen vaimo. Olin kerran puolison kanssa heidän luonaankin kiertäessämme ympäri Eurooppaa. Onko kaikki siellä, missä he lienevätkin, hyvin? Olen jo vuosia sitten nähnyt unen Horstin kuolemasta. Minä en usko uniin, mutta se tulee joskus mieleeni. Minulla on kuvia Horstista ja nyt yllätyksekseni putkahti eräästä kirjeestä sinne unohtuneena kuva, jossa hän seisoo kotitalonsa ovella niin rakkaan tutun näköisenä, että tekee kipeää. Kuvan takana teksti: Hello! Why you don´t write me?  Oliko ollut liian pitkä paussi? Yleensä olin ahkera kirjoittaja. Panin kuvan muitten Horstin kuvien joukkoon ja pyyhin taas kyyneleitä. No, kyllä minä tästä rauhoitun. Suljen muistojen laatikon ja avaan sen taas joskus. Siellä kun on muitakin kirjeitä ja muutama päiväkirjakin, vaikka luulin ne jo hävittäneeni. On käytävä läpi jonain päivänä. Muutamien henkilöiden kaikki kirjeet säästän. Horst on yksi heistä.