PALAAN GAMLAAN STADIIN

Tällä erää jazzhuumani on ohi ainakin toistaiseksi. Päätin heittäytyä haikeaksi ja nuoruutta kaipaamaan. Olen eilen kuunnellut slangiksi laulettuja lauluja. Ei stikkaa vodaa, Tsenaatko vielä sen biisin, Goisaa snadi kloddi, Stadin kundin kaiho, Rööperiin, Kolmatta linjaa takaisin, Gartsan kundi, Onkimiehen blues, Gamla luffaaja, Sporakuski, Töölön foksi, Palaan gamlaan Stadiin, Taksikuski, Glaiduu aikaa, Tää mun Stadini on...

Tuli ikävä, hirmuinen ikävä. Ikävä aikaa kauan, kauan sitten, aikaa ennen avioliittoa, Messeniuksenkadun jengiä, kavereita, Jusaa, Hanaa, Raimoa, Oskua, Railia, Arjaa, Airia, Reiskaa, Tarjaa, Teppoa... itseäni. Missä me nyt olemme? Minä olen tässä. Missä muut ja mitä meistä tuli? Mihin hävisi se vahva yhteiselo, päivittäiset yhdessäolot koulussa ja isolla kaltsilla, kotihipat, panttileikit, aikuisuuteen valmistautumiset? Me kävimme koulut loppuun, muutimme Messeniuksenkadulta pois, tutustuimme uusiin ihmisiin, jätimme lapsuuden ja nuoruuden taaksemme. Meistä tuli aikuisia. "Meitä" ei enää ollut. Stadi on edelleen niin gimis ja minä palaan silloin tällöin vanhaan Stadiin, dallaan hiljaa sen gartsoja muistellen entisiä tuttuja kundeja, friiduja ja Stadin vanhoja mestoja.

Lähden tänään asioille ja irrottaudun muistoista. Ne vaan joskus pelmahtavat esille. Mutta nyt on taas uudet kujeet ja jätän taakseni Stadin Friidun kaihon. Levyllä se on kundi, joka kaihoaa. Säestää Rytmiorkesteri Sakilaiset. Basso, rummut, pasuuna, trumpetti ja huilu. Solistina Mikko Seppälä.

Muualle en mene tänään kuin kauppakeskukseen. Istun penkillä ja katselen ihmisvilinää, kuuntelen kielten sekamelskaa ja näen muutaman aina paikalla olevan laitapuolen kulkijan. Se on varmaa, että mansikoita en voi ostamatta ohittaa. Joku pistelee perunalastuja tai muuta naposteltavaa, minä marjoja.

Ollaan jo helmikuun iduksessa. Plusasteita. Aurinkoa aina vaan enemmän ja pölyt ikävästi näkyvissä. Viis siitä!  Hyvää Ystävänpäivää!