Mansikoita, vadelmia, kynttilöitä ja Jörn Donnerin Suomi Finland (Otava 2017), suom. Kari Koski. Donner kertoo kirjansa alkajaisiksi "tämä pieni kertomus on epäreilu essee, minä kutsun sitä paskilliksi." Kirjassa sivuja 111 ja kannet mustat mattapintaiset ja nahkamaiset (Anders Carpelan), jossa vain teksti Jörn ja kirjan nimi. Luin kirjan illalla. Ja luin sen mielenkiinnolla, vaikka se kertookin melkein koko ajan Jörnistä, jonka hän itsekin tunnustaa. Olen aina pitänyt älykkäistä miehistä ja pidän siis Jörn Donneristakin. Palaan kirjaan ehkä myöhemmin. "Katkelmia kirjasta, joskin eri muodossa, on julkaistu aiemmin Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Suomen Kuvalehdessä ja Västra Nylandissa." Enkä voi olla ajattelematta, että Donner asui melkein naapurissani Pohjoisrannassa. Katajanokan ja Pohjoisrannan välissä on vain vesi. Enää emme ole "naapureita". Minä muutin pois. Donner asuu Pohjoisrannassa elämänsä loppuun asti, koska on "liian vanha muuttamaan".
Istuin kauppakeskuksen yleisellä penkillä. Viereen tuli mammarainen, joka kaivoi laukustaan juustohöylän, näytti minulle ja kysyi, eikö olekin hieno? Höystin laihalla nyökkäyksellä myöntämistäni, vaikka en siinä mitään hienoa nähnyt. Tavallinen juustohöylä. Stockmannin kynttiläosaston myyjä väitti Itäkeskuksessa olevan "kaikkea kivaa". Ei osannut lähemmin kertoa kun kysyin, mitä kivaa. Asuu itse Vantaalla. Ehkä hän ajatteli sillä "kivalla" omaa kotikaupunkiaan. Minä olen Itäkeskuksessa asunut nyt pian 15 kuukautta, enkä ole huomannut. Onneksi jätin eilen taas loton, että jos pääsisin pois sen oikean kivan ääreen.
Stockmannin hississä eräs herraihminen oli pelkkää gentlemannia. Piti kävelykepillään hissin ovea auki ja minä työnnyin kiitosten kera sisälle. Painoin meidän molempien nappulaa ja toivotin hyvää päivänjatkoa, johon hän "nauttikaa kauniista kevätpäivästä". Vastasin: sen teen. Hän meni alas autollensa ja minä menin ulos. Teitittelyä ja kirjakieltä! Olin aivan myyty. Siitä kevätpäivästä en kuitenkaan nauttinut sen kummemmin. Valehtelin.
Sullahan on ollut ihan mukavalta kuulostava päivä, vaikka vaan Itäkeskuksessa olet ollutkin. Ja nuo kohteliaat herrasmiehet; heitä on nykyään niin harvassa, että aina yllättävät kun heitä kohtaa.
VastaaPoistaAinoaa mukavaa oli Stockan hississä, Marjatta. Olen varma, jos tällä herraihmisellä olisi ollut hattu päässä, olisi sen ottanut pois. He ovat kuoleva luonnonvara tai oikeammin jo melkein kuollut.
VastaaPoista