29. huhtikuuta 2016

VIELÄ HUHTIKUUTA

Vapusta hössötetään joka paikassa. Suomalaisten suurinta herkkua ovat kuulemma peruna- ja punajuurisalaatti. Ne Forssan. Tähän kuuluu vielä nakit. Siinähän se vappumenu, kun vielä lasiin kaadetaan kuplivaa. Minä syön vappunakin salaattia. Rouskuttelen jälkiruuaksi lehtisellerin varren ja saatan minä sitä kuplivaistakin... Ei paha lain.

H on kotiutunut kuukausien Turkin reissusta. Soitti. Alanyassa ollut rauhallista, vaikka sotatouhuja muualla maassa. H oli vielä vähän pöllähtänyt kotitunnelmista täällä, eikä tiennyt, miten päin olisi. No, kyllä se siitä suttaantuu.

Myös C soitti. Keskustelimme (hän keskusteli) intensiivisesti lääkärin vastaanotosta, jossa oli käynyt. Mutta ei muistanut tohtorille kertoa, että kantapääkin on kipeä. Tuli tenkkapoo, kun en millään muistanut uuden kipulääkkeeni nimeä, enkä liioin unilääkkeen, jotka reseptit tohtorilta sain. Ovat keittiössä, enkä viitsinyt lähteä tutkimaan. Hänelläkin on nyt unilääkettä, mutta saa niistä hallusinaatioita. Minä en saa yleensä muuta kuin unta. C kertoo kaiken pilkun tarkasti, vähempikin riittäisi. Osa tuloksista tulee myöhemmin ja sitten taas keskustellaan. Kyllä nämä lääkäri- ja lääkejutut ovat kai niitä tärkeimpiä asioita varttuneiden naisten keskuudessa.

Suomessa ei hoideta tarpeeksi tehokkaasti ihmisten liikalihavuutta. Terveyskeskuslääkärit suhtautuvat nihkeästi tähän asiaan. Tämän luin Helsingin Sanomista. Minulla on koko ikäni ollut paino-ongelmia (jojo-laihdutus tuttua), mutta en liioin ole lääkäreiden kanssa asiasta keskustellut, eikä yksikään ole painooni huomiota kiinnittänyt. Nyt on. Hän ei tosin ole kunnallisen puolen lääkäri. Oli pulleudestani kiinnostunut, etten sanoisi huolestunut.

Keskusteltuamme avoimesti lihavuuden aiheuttamista haitoista, muutin oitis ruokavaliotani, enkä katunut ole. Tuloksia jo nähtävissä. Osa käyttämistäni ruoka-aineista jäänyt pois ja olen vahvasti salaattilinjalla. Lihaa, meren antimia, hedelmiä, ruisleipää, kasvisrasvoja kuuluu nyt aterioihini. Salaatista saa ruokaisan, kun käyttää mielikuvitusta ja on kokeilun halua. Ranskanleivälle, ranskalaisille perunoille, ihanille pastaruuille olen sanonut toistaiseksi hyvästit. Jopa valkoinen riisi on nyt kiellettyjen listalla. Näillä mennään ja olen täysin tyytyväinen. Ennen kaikkea kiitollinen lääkärilleni, joka sai myös verenpaineeni normaalilukemiin.

Tänään pyykin pesua ja roskiskeikka. Huomenna päättyy huhtikuu. Ylihuomenna Suomen lippu salkoon ja Valpurin viettoon. Kuka mitenkin missäkin.





2 kommenttia:

  1. Nakit ja kaupan perunasalaatti. No, kuka tykkää mistäkin.... Minä teen silloin tällöin perunasalaattia jonkun pääruoan oheen, mutta se on kyllä ihan erilaista kuin nuo valmissalaatit. Siis parempaa, vaikka itse sanonkin. Salaattien kokoamisessa on tosiaan vain mielikuvitus rajana. Olet ihan elävä esimerkki siitä, minkälaisia muutoksia saa aikaan ruokavalion muutoksella ja kaiken lisäksi vielä näinkin lyhyessä ajassa. Mukavaa Vappua! Pitäisikö minunkin joku kuohuva....

    VastaaPoista