KÄVIN STADISSA

Ajelin metrolla eilen Helsinkiin ja vaatekauppaan. Sitten kotiin ja myöhäisen lounaan laittoon. Sitä ennen puhelinjutustelua L:n kanssa, joka on taas Suomessa. Afrikka oli paikoillaan ja myös lukuisat ystävät siellä. A kutsui vaimoaan syömään ja lopetimme puhelun. Minä menin paistamaan perunoita, sipulia ja kaksi nakkia. Terveellisenä lisänä iso läjä porkkanaraastetta. Iltapäivä oli jo pitkällä. Pesin lautasen ja join lasillisen vettä. Mietin tekemisiäni, joita ei ollut. Mietin, mitä tekisin, että olisin itselleni hyödyksi?  Pitäisi todellakin imuroida. Lattioilla on pölyä kasoissa, villakoiriksi kutsuttuja. Jos minä vaikka tänään tai joskus. Olen pannut kaksi taulua seinälle. Ruokokosken ja isäni mökkimaiseman. Vielä kolmas viereen, kunhan saan naulan ja valitsen taulun. Pitää jotenkin mallata yhteen. Ainakin kehykset.

Nordeasta on lähtenyt asiakkaita tämän paratiisisaarijupakan takia. Ihmiset ei tykkää. Minäkin harkitsen, mutta en sen asian takia, vaan siksi, että tunnen tulleeni virkailijoitten taholta oudon kohtelun kohteeksi nostaessani omia rahojani omalta pankkitililtäni. Hion jo kynsiäni ensi viikkoista pankkikäyntiä varten. Jos en pidä kohtelusta, lopetan minäkin tilini ja rahtaan rahani pankkiin, jossa minulla ja puolisolla on jo tili. Perunkirjan saatuani otatan puolison nimen pois. Vaativat todisteita ja dokumentteja, pelkkä kuolintodistus ei riitä. Asioita, jotka on hoidettava, vaikka kuinka koskee. Siihen pankkiin on pitempi matka, mutta sekin sujuu, kun pannaan sujumaan. Mitä ajattelee puolison entinen esimies Filip Pettersson, joka oli Helsingin Osakepankin pääjohtaja mieheni pankinjohtajakaudella, nykypankkien moraalista pilven reunaltaan? Se oli vielä vanhaa hyvää aikaa, ei rahanpesua, ei suuremmin korruptiota, asiakkaat olivat ensiarvoisen tärkeitä, eivätkä tuoneet ainoastaan hiekkaa pankin parketille. Pankeissa oli inhimillisyyttä, asiakas otettiin yksilönä, asioista sovittiin. Kaikki mennyttä.

Keskiviikkona taas tohtorin luo. Katsotaan, mitä päättää, jos verenpaine on yhä korkea. Aion anoa lisäaikaa, jos se siitä vaikka tokenisi. Hän haluaa, että laihdun. Sanoi kilomääränkin ja minä olin pyörtyä. Siinä on monen joulukinkun verran läskiä. Pursuaminen alkoi tapahtua 2014 aikana, kun minut oli leikattu ja löin kaiken kirjaimellisesti läskiksi vielä silloinkin, kun sain puolison kuntoutumiseni jälkeen kotiin. Liikunta väheni totaalisesti. Tämä on nyt katkera tulos. Mahdanko jaksaa sanoa edes "kyllä tämä tästä"? Joku pitäisi antaa oikein kunnon iso ja tuntuva  potku takalistoon.

Ystäväni C:n "huono kunto" osoittautui nukkumattomuudeksi. Aikoo pyytää lääkäriltä nukahtamispillereitä. Tähän asti on jyrkästi vastustanut keinotekoista nukkumista. Minä hyväksyn ja käytän, koska uni on tarpeellinen ihmiselle. Mieheni kuoleman jälkeen nukkumiset ovat olleet olemattomia. Olin lopulta liian uupunut. Nyt on paremmin.