LÄTTYJÄ

Sunnuntai, vaan ei vielä suvisunnuntai. Menettelee tämäkin. C soitti eilen, mammaraiselle on ilmaantunut vaivaa. Hämmästytti minut kertomalla varanneensa ajan lääkäriin. Yleensä diagnosoi itseksensä kotona ja toivoo parantuvansa. Mistä hän on saanut päähänsä, että minulla on nivelrikko? Ei ole ainakaan todettu, mutta totta maar nivelissä on jo kulumaa. Minua vaivaa leikattu lonkka, jossa on rasitusmurtumia, uusia ja vanhoja, metallia ja ruuveja. Eikä ole särkyä, mutta väsyy aiempaa useammin ja enemmän. Pitää levätä. Tietyt liikkeet ovat pahasta ja niitä tulee, kun joutuu liikkumaan. Silloin ähkäisen.

Tänään pelkkää oleilua, ei muuta. Eilen paistoin lättyjä. Juu, niitä oikeita, ei mitään pannaria uunissa. Jääkaapissa oli salaattikastiketta varten aloitettu kermaviilipurkki ja ei kun sekaan ohukaistaikinaan. Keittiö tuoksui jotenkin "vanhanaikaiselta", tuli äidin räiskälepaistamiset mieleen. Paistan ohuita ja pitsireunaisia. Minulla on erittäin hyvä ohukaispannu, joka vihitty vain lätyille. Istun rollaattorin päällä ja nousen ylös, kun on kääntämisen vuoro. Heittää en uskalla.

Valvoskelin viime yönä ja aamulla tuli nukuttua kauemmin. Ennen muinoin nousin aina varhain, valvoin tai en. No, puolison hoitaminen ei kelloa katsonut. Hommat tehtävä heti aamusta. Joskus päivällä varastin pienen lepohetken, kun puoliso nukkui. Oli se semmoista kokonaisvaltaista ja melkein ympärivuorokautista. Mutta mielelläni kaiken tein. Olisin jatkanut, jos se olisi minulle suotu. Kaikki muuttui ja jäin yksin. Asun täällä missä en viihdy, elän täällä missä en halua.

"Siis mielen routa, murhe pois!
Sen kevään lämmin voittaa -
ken kaihon orja olla vois,
kun riemun aika koittaa?
Siis kevään laulu raikas vaan
nyt kaikkialla kaikukaan!
Jo kevät tullut on!

(Uno von Schrowe ote runosta "Kevätlaulu")