4. joulukuuta 2015

HETKI MENNEISYYDESSÄ

Koko päivä kotona ja jotain aikaakin saaneena. Enemmänkin olisi tullut tehtyä, jos tänne ei olisi tullut T. Myös M käväisi. Hänen kanssaan keskusteltiin ikkunaverhoista ja T:n kanssa palauduimme kauaksi lapsuuteen, osittain yhteiseen, sillä T on lapsuudenystäväni. Muisteltiin hiukan myöhäisempiäkin aikoja kuten minun avioliittoni alkuaikoja, uuden vuoden vastaanottoja, tinan valamisia, mökkeilyä perheitten kesken, kesiä, jolloin meillä oli vielä paljon elämää edessä. Kauan sitten.Tunnit vierähtivät välillä haikeissakin merkeissä, mutta sitten, kun pääsimme politiikan puolelle, ääni muuttui ja hallituksen kolme ässää saivat lujat kritiikit.

Sataa ja tuulee. Tämmöistä luvattiin. Pyöräillessä huojuttaa, varoitettiin. Ja kukapa ulos juuri nyt mielisikään. Minun piti käydä kaupassa, mutta se jäi. Saattaa jäädä huominenkin kauppareissu. Ja sitten, kun yksi yö nukutaan, ovat linnassa juhlat ja tanssiaiset. Siis sinne television välityksellä. Kuka astuu kenenkin laahukselle ja millainen asu  maan ensimmäisellä leidillä on. Tämä kaikki täytyy nähdä.

Sitä en tiedä, jaksanko katsella jatkosodan myräkkää Tuntemattomassa sotilaassa. No, näin olen ennekin tuuminut ja sitten tiiviisti katsellut. Aikamoinen äläkkä syntyisi kansan keskuudessa, jos Edvin Laineen  version (1955) tilalla kuvaruutuun ilmestyisi Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas vuodelta 1985. Sepä olisi suorastaan rankka pyhäinhäväistys. Mollbergilta oli rohkea veto 30 vuotta sitten mennä sorkkimaan aluetta, joka kuuluu Edvin Laineen sotasankareille.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti