Huomenna siis tanssitaan. Juhlat ainutlaatuiset Suomessa ja koko tapa juhlia maan itsenäisyyttä on uniikkia. Säyseästi riemuitaan ja jalalla niin koreasti pannaan. Vaan ei galopin tai franseesin tahtiin, ei polkan poljentoa presidentinlinnan parketilla. Hillitysti vie kavaljeeri daamiaan tangon tai foxin tahtiin, kuten tämän maan kamaralla kuuluukin. Vaan olisihan se poikaa, jos jiveä pyörähdeltäisiin niin että Jukka Rintalan suunnittelemat helmat heilahtaisivat korkealle ilmaan partnerin veivatessa daamia vimmatusti. No ei sittenkään niissä pippaloissa. Ehkä jatkoilla jossakin, jossa protokolla ei määrää.
Tänään jälleen oleilua, mutta ahkerana. Huusholli olisi saatava joltiseenkin kuntoon. Hidasta on. Lonkka haluaa lepoon pitkähkön aherruksen jälkeen ja mikäs minun on kellahtaessa hetkeksi, että taas voi ja jaksaa. Toivottavasti seuraava muutto on vaivaistaloon tai kalmona kalmistoon. Enää ei jaksaisi. Olihan tämä järjestyksessä jo 9. aikuisena ja lapsena oli kolme muuttoa, kun laskee mukaan Naistenklinikalta Hesperiankadulle ja sieltä Messeniuksenkadulle ja sitten Mechelininkadulle, josta naineena naisena omiin koteihin alkaen Töölön Humalistonkadusta. Muuttoja on!
Ei sada eikä tuule, aurinko paistaa. On tämä mukavampaa. Pääsisi kuivin jaloin Itikseen, vaan en mene. Maanantaina taas. On asiaa vakuutuslaitokseenkin. Pitää poistaa maksuista puoliso. Eräänä iltana ikävän pakkautuessa mieleen, kerroin muuttaneeni. Ehkä tietääkin jo. Mietin, miten nyt olisi, jos olisin saanut hänet vielä pitää? Täällä emme asuisi. Muuttohan olisi tullut kuitenkin kysymykseen Katajanokan talon peruskorjauksen takia. Sen puoliso tiesi. Kysyi aina "minne muutetaan?". Hän muuttikin toisaalle pois ennen minua. Minä jäin vielä joksikin aikaa. Kaipaukseni kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti