Kun asuin vielä Katajanokalla, ei siellä itse kaupunginosassa tämmöistä jouluhässäkkää ollut. Skattalla uinuttiin pyhäajat kuten muulloinkin, eikä Alepassa ruuhkaa ollut. Keskikaupunki oli tietysti toista. Kun sinne pääsi, oli joulurieha valloillaan. Niin se on täälläkin. Ei siunaaman hiljaista hetkeä edes yöllä. Autoja menee ja tulee, ihmiset hiippailevat mistä kulloinkin ja päivällä on vallan mahdotonta. Järjestäydyin tänään jo varhain jouluruokahankintaan. Melkein heti, kun Itis oli avattu. Pääsin luultavasti yhtä kaikki pahimman ruuhkan alta pois, mutta silti oli vilinää. Ikäkirjo edustettuna kauttaaltaan vauvasta vaariin, ja muukin kirjo, mitä ihon väreihin tulee. Vaikka useimmat ulkomaalaistaustaiset eivät kai joulua vietäkään. Kauppojen kiinniolo joulun aikaan oli pannut vieraatkin liikkeelle. Ei tämä Itäkeskus mikään hiljainen tuppukylä ole.
Kaikki tietävät, missä tulokas tässä talossa asuu. Kun mennään hissillä, tietää naapuri minun kerrokseni. Puskaradio on toiminut. Tätä ei liioin tapahtunut Katajanokalla. Kyllä minä totun tämmöiseenkin. Eikä roskiskeikkaa voi suorittaa vain eteensä katsomalla. Jos oletettava naapuri tulee vastaan, pitää katsoa kohti ja vastata tervehdykseen. Ettei mielletä koppavaksi. Messeniuksenkadulla lapsuudessani sanottiin aina päivää. Mutta ne olivat niitä aikoja, kun naapuri tuli lainaamaan sokeria tai muuten vaan rupattelemaan. Sitten tuli televisio, joka jumiutti ihmiset koteihinsa ja elettiin silloisen hittisarjan Peyton Placen tahtiin. Täällä olen saanut palautua aikaan, kun päivää sanominen kuuluu luonnollisena asiaan ja oikeastaan se tuntuu hyvältä. Ties vaikka kesällä grillaisin makkaraa pihalla jonkun naapurin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti