Tapasin vuokranantajani. Ja kyllä maailma on pieni. Sukunimi toi mieleeni erään saman nimisen shakinpelaajan, joka oli isä-vainaan klubikaveri. Katsoin netistä. Sama mies. Osoittautui vuokraisäntäni edesmenneeksi isoisäksi. Hauska sattuma.
Eilen taas seikkailulla Itiksessä. Enkä edes eksynyt. City-Marketista tiskiharja ja Bioska-kasseja biojätettä varten. Ihan vaan, että kävin tutustumassa. Joku oli kaatunut koneportaissa, en päässyt ylös kauppakeskuksen puolelle. Ulkona oli hissi, likainen, haiseva, seinät sotkettu, hidas ja pelottava. Sillä eräs rouva ja minä pääsimme. Oli seuraa, fobia ei iskenyt. Tänään vain kotona, järjestelyä ja ihmettelyä, mihin saan mahtumaan. Keittiöön pitää saada jonkunlainen kaappi, jossa laatikoita. On tämä semmoista sumplimista, kun muuttaa pienempään.
Sitten vähän historiaa seuraavaksi. Nykynuoret luulevat coca-colan olleen aina Suomessa. Väärin. Vuonna 1952, Helsingin olympiavuosi, osti kansanhuoltoministeriö amerikkalaisen elintarvike-erän ja siihen kuului coca-colan ostositoumus. Cola-juoma määriteltiin mehuksi. Reseptit lähetettiin virvoitusjuomatehtaille. Alettiin valmistaa cola-juomaa tarkasti lääkintöhallituksen valvonnassa. Puolittain virkistävä "lääke".
Juoma kiinnosti suomalaisia. Sitä mainostettiin pullotetun kahvin tapaisena juomana. Ensimmäiset erät tätä uutta juomaa maistui erilaiselta kuin nykyinen coca-cola. Vasta 1952 jälkeen saimme siihen oikean amerikkalaisen maun. Ja maistuu hyvältä, ostin eilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti