14. tammikuuta 2019

NUKKUMATTI ON KUOLLUT

Jaahas, taaskin nukkumatta koko yö. Kahvia laitoin puoli viideltä ja join sen. Enää ei edes harmita valvominen. Menee näköjään unettomanakin tämä elämä eteenpäin. Olen jonkinnäköinen ja -oloinen kummajainen. Ihminen nukkuu niin ja niin paljon elämässään. Joku on laskenut. Minä en mahdu tilastoon. Katselin yöllä elokuvan Zorrosta. Edes se ei nukuttanut. "Zorro" oli toisessa elokuvassa Picasso.

Jokohan nyt rangaistukset hiukan kovenisivat tässä maassa, kun on herätty viime aikojen seksuaalirikosten tultua julkisuuteen? On kerrottu tekijöiden olleen ulkomaalaistaustaisia. Ovatko niistä maista, joissa naisella ei ole mitään arvoa? Joissa kulttuuri sallii pikkutyttöihinkin kajoamisen? Ehkä nyt rangaistustapoja muutetaan ja jätetään paapominen historiaan. Laki monessa asiassa aivan liian helläkätinen.

Vielä vähän Michael Boothin kirjasta. Kirjailija tutki siis Skandinavian maita ja ihmisten tapoja. Sai selville, että tanskalaiset ovat onnellisia ja maksavat maailman korkeimpia veroja. Ruotsi on yksi suurimmista asevalmistajista. Selvisi sekin, että Suomessa on ampuma-aseita eniten  väkilukuun nähden USAn ja Jemenin jälkeen. Herttinen! Norja on rikkain maa koko maailmassa. Yllätys, yllätys: 54% islantilaisista uskoo tonttuihin! Minä olen melkein lopussa Boothin kirjassa, enkä enää siitä puhu.

Kello tulee seitsemän aamulla. Menen vuoteeseen, jos vaikka nukahtaisin. Jota en usko.


2 kommenttia:

  1. Ei Nukkumatti ent. Unijukka ole kuollut! Meitä unettomia tai vähäunisia on vaan tullut lisää, että kiirettä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä näin sitten on, Anonyymi. Toivon, että joskus ehtisi minunkin luokseni.

      Poista