KUKONLAULUN AIKAAN

Kello on viisi aamulla. Kahvia juon, luin lehdestä otsikot ja mietin, mitä kirjoittaa. Tiedän, että tänne voi kirjoittaa, ettei ole mitään kirjoitettavaa ja kun sen on kirjoittanut, asiaa saattaa tulla. Tuskin nyt minulle. Olen nukkunut suurinpiirtein pari tuntia yön aikana ja alkaa ottaa jo päästä. Katselin illalla lännen elokuvan, jossa Clint Eastwood ammuskeli kavereittensa kanssa 1800-luvulla Amerikan sisällissodan aikana. Räiskettä ja verta. En viitsinyt loppuun asti. Luin sen elokuvan esittelystä. Menin vuoteeseen lukemaan Boothin kommentteja Ruotsista. Ei nukuttanut. Otin unipillerin. Ei nukuttanut. Luin. Avasin läppärin. Ei nukuttanut. Otin toisen pillerin. Ei nukuttanut. Tunnit ryömivät eteenpäin ja minä sen kuin valvoin. Torkahdin pariksi tunniksi ja heräsin. Laitoin kahvia.

Hedelmät loppuivat minulta. Niitä pitää syödä vihannekset mukaan lukien puoli kiloa päivässä. Tätä eivät suomalaiset tee. Miehet huonommin kuin naiset. Minä saatan päästä sitä puolta kiloa aika lähelle. Pysyäkseni sellaisena, on tänään ryömittävä kauppaan.

Eilen panin joulun lopullisesti pois. On kuin ei sitä olisi ollutkaan. Muuta rekvisiittaa en vuoden aikana enää nykyisin harrastakaan. Sitäkin on tehty aiemmin. Pääsiäistä ja vappua, juhannusta mökillä. Kaikki taiteen sääntöjen mukaan. Muutoissa on niin moni puolison maalaama pääsiäismuna särkynyt. Sekin, jossa Wäinö Aaltonen on saunan lauteilla. Puhaltelimme aikoinaan oikein urakalla  posket pullollaan munia tyhjiksi. Minä kyllä ehdotin, että olisimme ostaneet valmiita Fabergé-munia jostain.

Jos nyt tässä kohdin julkaisen tämän sepitelmän ja menen vuoteeseen. Jos saisin unta ja nukkuisin muutaman tunnin. Kello on puoli kuusi ja jos olisi minulla kukko, se kiekuisi juuri nyt.