Siirryin luontevasti Skandinaviasta Intiaan. Aloitin kesken jääneen kirjan Arundhati Roy Joutavuuksien jumala ( Seven 1997). Piristävää lukea kirjaa, josta ymmärtää jokikisen sanan. Kirjanmerkki on sama kuin Boothin kirjassa: Guido Reni "Beatrice Cenci". Italiasta saatu taidekortti. Kirjan alussa on hautajaiset. Vieraina intialaisia, erikoisia ihmisiä, minulle vieraasta kulttuurista. En ole aikaisemmin ollut intialaisissa hautajaisissa. Tätä ruumista ei heitetty Gangesiin, ei edes poltettu. Hautajaiset pidettiin Ayemenemissä, jossa ei ole suojateitä. Arveltiin, että haudattava ei ainakaan jäänyt suojatiellä auton alle.
Ennen vanhaan pokkaria pidettiin alempiarvoisempana kirjana. Sitä ei missään tapauksessa voinut antaa lahjaksi. Nyt olemme viisastuneet, arvostamme kirjan sisältöä enemmän kuin ulkoasua. Pokkareita ostetaan. Ennen tehtiin kirjoja nahkakansiinkin. Niitä ostettiin värin mukaan sisustukseen sopivina ja metreittäin. Hienoa ja sivistynyttä, kun kirjahyllyssä on sävy sävyyn kirjoja. Luettiinko niitä myös? Ei ainakaan jokaisessa kodissa, mutta fiiniltä näytti. Itse arvostan suuresti kotia, jossa on kirjoja, paljon kirjoja. Ja niitä luetaan.
Annan arvoa tietyissä tapauksissa äänikirjoille. Näkövammaiset, kiireiset ihmiset, joilla ei ole aikaa pidellä rauhallisesti kirjaa kädessä lukiessaan. Helppo ja kevyt kuljetettava, menevät pieneen tilaan. Olen senkin ketonut, että joskus aikoja sitten keskustelin kirjan tulevaisuudesta Doris Stockmannin kanssa, joka oli Akateemisen Kirjakaupan johtoa. Hän sanoi: kädessä pideltävä kirja, kansien välissä oleva kirja, ei tule häviämään. Uskon hänen sanaansa. Minä rakastan kirjoja. Niitä on aina kotonani ollut lapsuudestani lähtien. Yhä on. Tulee olemaankin niin kauan kun pystyn lukemaan. Sitten siirryn äänikirjoihin.Kirja on monessa tapauksessa ihmisen paras ystävä. Se on aina antavana osapuolena. Se viihdyttää. Kiitos, että meillä on ollut ja on kirjailijoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti