26. lokakuuta 2018

UNETON YÖLLÄ

Jaahas, viime yönä en nukkunut en sitten yhtään. Tämä on inhottavaa. Melatoniini ei auta tippaakaan, enkä tahdo unilääkettä ottaa. Valvotaan sitten. Luin jostain, että on hyvä nousta ylös, jos ei kerran nuku. Teen sitäkin. Katselen tv:tä ja taas takaisin vuoteeseen. Luen. Räplään läppäriä, odotan aamua. Joka puolella haudan hiljaista, ei tohdi itsekään kovin äänekäs olla. Sanoinko jo: inhottavaa? Aamulla kamalat pussit silmien alla, ihon väri harmaa, silmät roikkuvat.

Oli lähdettävä rapistuneesta ulkonäöstäni huolimatta liikkeelle. Kävelin Postiin asti ja samalla katsastin Citymarketin antia. Persimoneja, luumuja, klementiinejä...  Perjantain ruuhkaa ja ulkona koleaa.

Katselin Juurakon Huldan tv:stä. Päiväleffa. Aina se jaksaa kolahtaa.  Palavaa oppimisen halua omaava tyttö maalta astelee yhteiskunnan portaita ylöspäin omalla tarmollaan aikana, kun se ei ollut jokapäiväistä. No, olihan siinä Tauno Palo tuomassa miehistä komeutta ja toikin, kuten aina. Romantiikkaa, eikä edes tavattoman paatoksellista näyttelemistä.  Tulihan virolainen nuori Hella Murrik aikoinaan Helsinkiin opiskelemaan, josta ehkä saanut idean Huldaansa. Pidän kovasti Wuolijoen tekstistä, varsinkin Niskavuorista. Ja ihmettelen, miten ulkomaalainen on pystynyt niin syvälle menemään hämäläiseen maisemaan, sen ihmisten sisimpään.

K soitti ja juttelimme yhtä ja toista. Soitti toinenkin K ja juttelimme yhtä ja toista. Minä en soittanut mihinkään, mutta lähetin meilin A:lle. Sitten otin osaa hyväntekeväisyyteen ja rokotin 35 lasta.

.






2 kommenttia:

  1. Unettomuus ei tosiaankaan ole kiva asia. Mistä lie se sinulla oikein johtuu? No, toivottavasti saat nukuttua tulevan yön ihan normaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. Unettomuuteni alkoi kolme vuotta sitten puolison kuoltua. Siitä asti olen nukkunut huonosti. Olen kokeillut kaikkea kaikkien neuvojen mukaan. Muu ei unta tuo kuin unipilleri. Lämmintä valkosipulimaitoa en suostu juomaan.

      Poista