SEITSEMÄN LAATIKKOA

Miten sopii vastikään laulajain elämän rivistä poistuneen Charles Aznavourin tenoriääni taustaksi Ryysyrannan lukemiseen?  Ihan hyvin. Hiukan on ristiriidassa korpikansan puhe ranskankielen kanssa. Olen aina pitänyt Aznavourin äänestä ja olemuksesta. Nyt on mestari poissa, laulamassa jossain meiltä ulottumattomissa ehkä Edith Piafin kanssa.

En mihinkään eilen lähtenyt, mutta puin sentään vaatteet päälleni, sijasin vuoteen ja pyyhin pölyt yhden lipaston päältä. Se siivouksesta. Edes puhelin ei soinut. Tein salaatin ja söin. Jälkiruokana suklaan makuinen espresso. Ei näin suuri ja pitkä jouten olo minulle sovi. Ei kertakaikkiaan. No, joku voi ajatella, ja ajatteleekin, että kyllä aina tekemistä löytyy. Ei sitten löydy. Makasin päiväpeitteen päällä sängyllä ja syljeskelin kattoon. Osuin pari kertaa.

Viimeksi roskiksella käydessäni huomasin kirkkaan keltaisen uuden jätelaatikon, siinä luki "muovia". Mutta PVC-muovi taas ei siihen kelpaa. Mikä on PVC-muovia? Otin netin avuksi. Tavarassa on kolmio ja siinä numero 3 tai 03. Kappas! Nämä sekajätteisiin. Ehkä ei ainakaan kerrostalon kotitalouksiin roppakaupalla tätä muovia kerry. Asukkaat lajittelevat seitsemään eri lootaan jätteensä. Kaipaan vielä kahta  piensähkökoneita varten sekä paristoille omaansa. Kumpiakaan ei saa viskata nykyisiin laatikoihin. Autottomilla on hankalaa lähteä jonnekin huitsin nevadaan viemään näitä kahta. Silloin kun minä olin pieni, Messeniuksenkadun pihalla oli muutama roskalaatikko ja niihin pantiin kaikki yhteen syssyyn, ihan kaikki. Tuohikontit ja -virsut, Suomettaret, läkkipeltiset kattilat, fingerborgit ja  risat klavikordit.

Heräsin taas aamulla ennen kukonlaulua. Hiivin keittiöön ja leikkasin ananaksesta viipaleen. Söin. Viileää ja hyvää. Takaisin vuoteeseen ja hetken katselin sieltä ikkunasta pimeyttä ulkona. En erottanut edes suuria kuusia. Nukahdin.