Aloitin eilen Kiven sitaatilla iloitsemisesta ja sitten nuolaisinkin ennen kuin tipahti, sillä Seurahuoneen hilpeä oleminen hyvän aterian äärellä peruuntui. Henkilö, joka minut olisi iloitsemiseen hakenut, loukkasi jalkansa ja se leikataan. Jäämme odottamaan aikaa parempaa ja jalan parantumista.
Sillä välillä Kiven päivän kimmokkeena aloin lukea "Veljeksiä" jälleen kerran. Minulla on vanha Otavan 3-osainen Aleksis Kiven mestariteokset. Veljesten kera meni eilinen päivä. Ensi viikoksi olen K:n kanssa kaavaillut Amos Rexin käyntiä, kun aiotut muut menemiset menivät pipariksi. Vakiovesijumppa tietysti tiistaina. Ja tänään asioille. Mitä asioita yksineläjällä? Vaikka mitä, vastaan aina. Niitä samoja kuin muillakin. Ei elämä pääty siihen, kun jää yksin.
Olen ollut pari päivää sisällä ja papiljotit ovat olleet pari päivää päässä. Tietää hyvin kiharaa. Ne on purettava tänään. Ulos ei voi mennä papiljotit päässä edes huivin alle kätkettynä. Inhoan leväperäisyyttä tässä asiassa. Ja muutenkin saattaa olla arvelluttavaa pitää samoja papiljotteja niin kauan. Hyvä siis todellakin purkaa. Siihen aikaan kun valtavat tupeeratut hiukset olivat muotia, ei hiuksia kyennyt kampaamaan tai harjaamaan. Ne olivat päivä- ehkä viikkokausia siinä tilassa ja niiden sekaan muutti asukkaita. Kampaajat nostivat hintojaan. Monen naisen piti jopa luopua hiuksistaan, kun niitä ei enää saanut selvitettyä. Kuokkasen peruukkiliikkeellä meni hyvin.
Olen syönyt jo kaikki kotisirkat. Kerroin eräälle ystävälleni uusista ruokatottumuksistani ja hän sanoi "yäk". Ja nämä minun sirkkani olivat sentään makeisten muodossa häveliäästi suklaakuorrutuksen sisällä. Ne rouskuvat hampaissa mukavasti suklaan sulettua. Ei ole pelkoa, että ötökän raajat tarttuisivat hampaan väleihin. Ne on valmistuksen alkuvaiheessa nypitty pois. Sirkkaruoka on tulevaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti