LIIAN PITKÄ JONO

Piti K:n kanssa mennä Amos Rexiin. Oli ollut puhetta. Lähdimme taidetta silmällä pitäen asianmukaisesti pyntättyinä Stadiin. K oli jo illalla ajatellut, että nyt syysloman aikaan on koululaisia liikkeellä, mutta ei soittanut kertoakseen minulle. Jono Amos Rexin oven edessä oli monta sataa metriä pitkä ja koostui isoksi osaksi todellakin koululaisista, jotka ovat vapaa-ajallaan kiinnostuneita taiteesta. Astelimme Mannerheimintien yli ja pasteerailimme takaisin metroon. Pääsimme vielä samalla maksulla, joka on aina hyvä asia.

Oli ollut puhetta myös uudesta kauppakeskuksesta Kalasatamassa, Redistä. Astuimme metrosta Kalasataman asemalla pois ja joka puolella luki "Redi". Mahdottoman helppoa. Massan mukana ajauduimme kauppojen ihmemaahan, joka loppujen lopuksi oli samanlainen kuin kaikki muutkin kauppakeskukset. Kahviloita, sisustusliikkeitä, kynttiläpuoteja, ravintoloita, kampaamoja, kauneussalonkeja, karkkikauppoja jne. Erään kauneussalongin kohdalla kutsui ääni meitä käsihoitoon ihan ilmaiseksi. Iloisen näköinen kauneuden jumalatar oli asennoitunut hoitamaan käsiämme. Annoimme sen tapahtua. Kuolleen meren mineeraaleista valmistetulla käsivoiteella lupasi hän taikoa kätemme siloisiksi. Ei sitten taikonut. Saimme valita voiteen tuoksun ja minun nenäni  jo neljännen purkin kohdalla kieltäytyi tuntemasta aromeja ja summan mutikassa valitsin mangon. Siinä hieroskeltiin, kaavittiin kuollutta ihoa pois ja kaunotar kehui koko ajan tuotteitaan ja ennen kaikkea Kuollutta merta, josta uusi kaunis iho ja siloisuus käsissämme olisi kotoisin. Kyselin hintoja ja totesin itsekseni Diorin hintojen olevan murto-osia näistä Kedma-tuotteista. Ehkä suola maksaa, se on ennenkin ollut kultaa kalliimpaa. Myös meren maine maksaa. Onhan Kleopatrakin käynyt siinä kelluen pulikoimassa ja hankkimassa hyvää oloa. Emme ostaneet mitään ja salongin sulotar näytti pettyneeltä.

Menimme Hermannin Rantatien kirjakauppaan, jonka nimi on Kirjakauppa.com Redi. Ostin Kari Hotakaisen vuonna 2015 ilmestyneen kirjan Henkireikä. Maksoi vitosen. Sitten menimme kahville. Minulta kaatui cappuccinoa lattialle ja K ei saanut kuljetettua omaa kahviaan pöytään. Itsepalvelukahvilan kiroja! Pullan sai. Kassaneito lupasi kahvin tuoda. Ei tuonut. Huuteli kassalla suureen ääneen "pieni cappuccino noudettavissa". K ei noutanut. Viereisen pöydän asiakas haki ja toi. K kiitti. Olin jo oman kahvini siinä vaiheessa melkein juonut. Minulla ei ollut pullaa.

Pois lähtiessämme kurvasin kassatyttelin kautta ja kysyin ihan nätisti, miksi luvattiin oma-aloitteisesti kahvi tuoda pöytään, eikä tuotukaan? Tytteli vastasi syyn olleen "koordinaatiossa" ja hän kuulosti siltä kuin juuri olisi oppinut tämän sanan.

Menimme metroon. Oli alkanut sataa.