10. marraskuuta 2017

DNA KAUKAA MENNEISYYDESTÄ

Olen aloittanut sekä "Peltirummun" että "Neandertalilaisen" lukemisen. Jälkimmäisessä olen siinä kohdin, missä pilkun tarkasti kerrotaan DNA:n eristämis- ja analysointimenetelmiä. Liikutaan muumioiden ja uunissa kuivatetun vasikan maksan ympärillä. Neandertalilaisen DNA:sta ei vielä hajuakaan. Saati lähempiä ja kansanomaisempia tietoja tämän olentoryhmän elkeistä. Kaikesta maallikolle vaikeatajuisuudesta huolimatta olen kirjasta kiinnostunut ja odotan, koska kirjan päähenkilö, kannen kuvan mukaan, herraolento pelmahtaa esille ja saan tietää, miten hän aikoinaan sai kontaktin homo sapiensiin. Kerrotaan risteytyksistä ja siksi meissä kaikissa on pieni neandertalilainen.

Ostin ensi vuoden kalenterin ja panin siihen jo ensimmäisen merkinnän. Oikeastaan kaksi. Toinen koskee lääkärikäyntiä, joka jo nyt määriteltiin tapahtuvaksi. Lääkäri on tarkka mies ja on päättänyt uhrata aikaansa minuun. Mikäpä siinä. Viimeksi hän väitti pyknikon hyväntuulisuuden olevan vain pelkkä klisee, vaikka yritin vakuuttaa tiedon pohjautuvan tieteeseen. Pyknikkokeskustelu ei sinänsä liittynyt minuun, enkä ole edes viitsinyt kysyä, kuulunko tähän ihmisryhmään hänen mielestään.

Jälleen kerran katselin syvästi tyrmistyneenä eilen National Geographicin holokausti-dokumenttia, joka liittyi Anne Frankiin. En ole Amsterdamissa ollessani käynyt hänen piilopaikkamuseossaan, enkä liioin missään vankileirien raunioilla. En ole tahtonut. Dokumenttia katsellessani tunsin suurta häpeää ja murhetta, enkä voinut ohjelmaa katsella loppuun asti. Anne Frankin päiväkirjan kirjana olen lukenut aikoja sitten. Jokainen ikäiseni tyttö sen luki, vaikka siinä iässä emme kaikkea sen sanomaa ymmärtäneetkään. Enkä ymmärrä vieläkään natsien vihaa juutalaisia kohtaan, säälimättömyyttään ja epäinhimillisyyttään. Minulla oli kerran juutalainen ystävä, Samuel. Holokaustista emme milloinkaan puhuneet.

2 kommenttia:

  1. Niinpä. Minäkin olen katsellut museota vain kadulta käsin Amsterdamissa. Ja samoin, olen lukenut kirjan ja katsellut parikin siitä tehtyä elokuvaa. Viha on minullekin aivan käsittämätön asia. Niinkuin on tämän päivän radikalisoituneiden muslimienkin viha kaikkia muita maailman ihmisiä vastaan. Mitä he oikein ajattelevat ja mikä on heidän käsityksensä tästä maailmasta.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tähän emme vastausta saa. Mukavaa viikonloppua.

      Poista