RUTTOPUISTOON

Meinasin olla kirjoittamatta, mutta en sittenkään. Minkäs ihminen vietilleen voi? Lounassalaatti nautittu ja espresso siemailtu. On uusia espressokuppejakin. On tärkeää, mistä mitäkin tarjoillaan. Se on puoli nautintoa.

Ostin  Ernest Hemingwayn The old man and the sea. On ohut kirjanen, sivuja vain 99. Olen  tässä hienossa kuvauksessa mies, kala ja meri jo yli puolen välin. Tämäkin klassikkotarina jäänyt minulta aikaisemmin lukematta.

Tänään onkin luppopäivä eilisen stadireissun jälkeen. Lakkaan kynnet. Huomenna visiittiin. Ja ylihuomenna Vanhaan tsyrkkaan kuuntelemaan sjungaamista. K tulee mukaan. Metro- ja ratikkamatkailua. Niin ja ehkä kaunein katu Helsingissä Espan jälkeen, Bulevardi. Sitten kun olemme astuneet ratikasta, Engelin suunnitteleman portin läpi Ruttopuistoon ja edessä onkin niin ikään Engelin suunnittelema kantakaupungin vanhin kirkko. Sitä ihailemme askeltaessamme lähemmäksi. Lönkankin kautta pääsisi, mutta haluamme kulkea hautausmaan läpi ja katsella ruostuneita ristejä. Paikalle haudattiin 1700-luvulla ruttoepidemian aikana 1185 helsinkiläistä. Arkku, joissa ruttoon kuolleita kuljetettiin, on Tuomiokirkon kellarissa kryptan alapuolella. Olen tummanpuhuvan arkun nähnyt ystävällisen suntion avustuksella. Edesmennyt ystäväni Anja oli mukana.

Nyt luen Hemingwayn loppuun ja sitten alan HSTV:stä katsella, kuka saa kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Elisabeth Rehn on lukenut ja valinnut. Lehtihaastattelussa kertoi sen olleen aikamoisen urakan. Tämän uskon.