Von Wrightien näyttely Ateneumissa katsastettu, mitä ihmismassan seassa nähty. Jono lippumyymälään pitkä ja minä ehdin M:lle napista, että museokorttilaisille pitäisi olla oma kassa. Nopeuttaisi toimintaa. No, saimme rintaan tarran, joka takaa meille säällisen sisään tulon. Sitten vaan Taiteen ääreen. Salikaupalla maisemia ja eläimiä, lintuja edestä ja takaa. Jopa von Wrightien täyttäminä lasivitriineissä. Mahtava merikotka teki vaikutuksen koollaan. Ikäkirjo yleisössä vauvasta vaariin ja monet olivat aivan oikeasti kiinnostuneita näkemästään. Arvelin osan tulleen siksi, että von Wrightin kolme veljestä on nyt tapetilla ja on ihan must poiketa Ateneumiin. Sama asia, kun ostetaan Finlandia-kirjallisuuspalkinnon voittaneen kirjailijan kirja tai kirjallisuuden Nobelin saaneen. Ei välttämättä lueta. Kun pahin innostuksen puuska alkaa olla Ateneumissa ohi, ajattelin mennä uudestaan ja katsella RAUHASSA teoksia. Näyttelyhän on helmikuuhun asti.
Veljekset osasivat maalata, se on selvä asia. Ja kuten M sanoi, näistä maalauksista ei tarvitse miettiä, mitä esittävät. Olen samaa mieltä. Jokainen sulka paikallaan, jokainen lehmän häntä selkokielellä tehty, maisemiin tahtoi kävelemään ja järviin uimaan. Katajanokan 1800-luvun ränsistyneisyys semmoisena kuin se oli. Me olemme ylpeitä Savosta tulleista taiteilijaveljeksistä.
Museokaupasta en ostanut von Wrightin kirjaa, vaikka selailin ja hypistelin. Ostin kaksi jääkaappimagneettia. Ferdidandin Ensi yllätys (1880), jossa vasikka ihmettelee ankkoja sekä Magnuksen Annankatu kylmänä talviaamuna (1868). Wilhelmiltä en ostanut mitään. Kolmanneksi valikoin ostoskassin, jossa kuvattu Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla (1884). Olen tyytyväinen ostoksiini sekä saamaani hengen antiin kuin myös M:n aina yhtä mielenkiintoiseen seuraan. Sain joululahjankin häneltä!
Sitten tepastelimme Stockmannille, joka myös oli kuin nuijalla lyöty ihmisiä täynnä. Syy lauantaipäivä ja "black friday", joka venyy monessa kaupassa koko viikonlopuksi. Luovimme tiemme hissiin ja kohti 8. kerrosta, jossa Samppanjabaari. Sekin ihmisiä täynnä. Löysimme pienen kahden hengen pöydän, joka meille passasi hyvin. Lasillinen samppanjaa ja pienen pieni voileipä, jonka nälkäinen olisi ahmaissut yhdellä suupalalla. Me pilkoimme sitä tyylikkäästi haarukalla ja veitsellä. Herkku oli hyvää ja se oli lautasella esteettisesti kaunis näky koostaan huolimatta tai juuri siksi. Yksi katkarapu minimaalisen pienen lisukkeen kanssa peitti koko pikkuruisen leivän, ja me taiteilimme sen onnistuneesti pienemmäksi.
M tietää, että lopetin neandertalilaiskirjan kesken, koska se oli minulle liian tieteellistä tekstiä. Aivotoiminnan takia kuulemma olisi luettava tämän kaltaistakin välttyäkseen myöhemmän iän muistisairaudelta. Illalla otin neandertalilaisen taas käteeni ja tavasin sanoja: metylaatio, polymeraasi, sytosiini, nukleotidi, adeniini, bakteerisekvenssi, guaniininukleotidi, tymiini, sytosiiniemäs, sentrifugoiminen... Aivot kuulemma M:n, joka on alan ihminen, mukaan mielellään käsittelevät asioita, joita eivät itsekään ymmärrä, saati luovuttaisi tiedot omistajalleen. Näiden ja muiden maallikolle vaikeiden sanojen jälkeen olen varma, että minusta ei tule muistisairasta. Tätä mieltä on ollut lääkärinikin, koska molemmat vanhempani olivat täyspäisiä loppuun asti ja muistisairaus saattaa olla perinnöllistä.
Onnellisena seesteisestä tulevaisuudestani ryhdyn viettämään tätä sunnuntaipäivää ja varmemmaksi vakuudeksi annan aivoilleni lisää kirjastani vaikeita sanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti