Olen alkanut hämmästellä postin jakamisen aikoja. Talooni jaetaan postia vielä iltaseitsemänkin jälkeen. Mikähän on syy? Panttaako jakaja ja lähtiessään iltakävelylle tekee hommansa?
Heräsin tänäänkin taas kaikkea muuta kuin ihmisten aikaan. Kukonlaulun aikaan kyllä. Tässä nyt pohdiskelen, voinko jo valmistaa kapselikahvia, kun kone hiukan ääntelee puhkaistuaan kapselin valuttaessaan juomaa kuppiin? En edes tiedä, kuuluuko se mihinkään, mutta en myöskään pese konepyykkiä epäinhimillisiin aikoihin. Katajanokalla oli joskus pakko pestä sunnuntaisinkin, koska meillä nyt olivat asiat niin.
Olen lähetellyt iimeilejä sekä Espanjaan että eteläiselle Pohjanmaalle. Saanut myös. Nyt odottelen paperista kirjettä Italiasta. Ystävälläni ja minulla on vielä tämmöinen vanhanaikainen tapa ja on erittäin kivaa saada pitää kirjettä kädessä ja lukea sitä. Aika persoonatonta puuhastella sähköpostien ja tekstiviestien kanssa, vaikka mitenkä riveihin lykkää hymiöitä. Ja aina vaan kummallisemmaksi menee. Autot ja junat ajavat itsestään, tehtaissa häärivät robotit, kauppojen kassoilla hoitaa asiakas maksamisen korteillaan ilman henkilökuntaa, kirjat luetaan erilaisilta näytöiltä... Joskus on tehty elokuvia tämmöisestä tulevaisuudesta. Nyt me elämme sitä.
Stadiin meinaan tästä, kunhan päivä valkenee. Vielä säkkipimeää ulkona, vain katuvalot palavat ja jokunen auton ajovalo. Minäkin vielä yötamineissa ja maaru huutaa kahvia. Jokohan voisi? Kyllä voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti