MIKÄ OLI ENNEN, EI OLE ENÄÄ

Olen tehnyt varteen otettavan ja ikävän havainnon. Olen kirjoittanut ennen nykyistä paremmin. Masentavaa ja noloa. Satuin lukemaan vanhoja blogikirjoituksiani ja nyt ihmettelen, mikä minuun nyt on mennyt? Järjessä vikaa? Mielikuvituksen puute? Tylsistyminen? Nyt olisi kuitenkin jonkunlaisia kerrottavia tapahtumia. Silloin, kun kirjoitin paremmin, ei ollut. Oli vain puoliso, hänen hoitonsa ja koti. Nyhjäisin tyhjästä. Nyt ei ole enää kuin koti ja sekään ei oikea koti, olosuhteet huomioon ottaen enemmänkin kämppä. Tässä iässä ei ehkä puhuta kämpästä. Pitäisi olla ainakin parina kämppis. Nyt kun ovat is-päätteiset sanat taas muodissa niin kuin joskus 1990-luvulla. Me kaikkihan tunnemme jo lihis-sanan. Muistan nähneeni tv-ohjelman, jossa kerrottiin matkailevan herkuttelija Anthony Bourdainin  Helsinki-matkasta. Hän tutustui kaupungin kadunvarsien yöelämän ravinnon antiin ja maisteli isäntänsä kanssa lihistä. Haukattuaan suomalaisten rakastamasta herkkupalasta kysyi "where is the meat?" No, olihan sinne lätkäisty kyllä nakki.

Keittiön pöytä notkuu nyt kriikunoista. Torikauppias oli kirjoittanut lappuun "riikunoita 4€ litra". Mutta suomalaisten papujen elämä on tältä vuodelta päättynyt. Vastaisuudessa tuotetaan taas Keniasta. Ostin tilalle kotimaisen kukkakaalin. Ei ollut pahvilaatikkoa jaloissa, jonne olisi voinut riipiä kaalin ympäriltä kaikki vihreät. Minulla ei tätä tapaa ole ollut. Ei edes sitä, että tunkisin kukkakaalin muovipussiin. Punnitsen sellaisenaan ja lätkäisen huolellisesti hintalapun kylkeen, ettei putoa. Kauppiaat eivät pidä tästä suomalaisten perkaamisesta kukkakaalilaarin edessä. Tämä tykkäämättömyys on puolusteltu sillä, että eihän banaanejakaan kuorita, vaikka kuoret jätetään syömättä. Nyt kun ei ollut laatikkoa, en nähnyt muita kukkakaalin ostajia. Suomalainen ei maksa tyhjästä on vissi periaate!

Muuten, riikunoista tuli mieleen, että ennen oli krapu. Sitten siitä tuli rapu. Urheilijatkaan eivät enää treenaa, he reenaavat. Kieli muuttuu.