Nukun paremmin, tarkoittaa enemmän tunteja, mutta melkein joka yö herään yllättäen kesken kaiken. Nousen ylös, syön jonkun hedelmän, luen, näplään läppäriä, kiroilen, katselen ikkunasta ulos ja totean pimeää olevan, menen vuoteeseen ja nukahdan. Näin myös viime yönä. Nyt soittelen levyä Johann Strauss Walzer & Polkas, Berliner Philharmoniker, Herbert von Karajan. Samaa musiikkia, mitä saamme kuunnella uudenvuoden päivänä televisiosta.
Edelleen pitkitän meilin lähettämistä Espanjaan A:lle. Siihen pitää aina paneutua ja miettiä, että tulee vieraalla ja huonolla kielellä ymmärretyksi. Se on minusta pääasia, eikä se, että tavoittelee virheetöntä ja kieliopillisesti oikeaa tekstiä. Samaa teemaa pidän tässä bloginkin kirjoittamisessa. Näen kyllä aina punakynämerkintöjä mielessäni naputellessani.
Naulasin seinälle kuusi taulua. Lopultakin. Olenhan asunut jo sentään melkein kaksi vuotta täällä periferiassa. Vielä on pinossa seinää vasten. Eikä naulaaminen ole mikään helppo juttu, koska taulu pitää olla samassa tasossa ala- tai yläreunasta. Minä harrastan tätä alareunaa. Vaikka muuten olen who cares! tyyppi, niin taulujen asettelu on jo lapsena kotona opittu kuten pari muutakin asiaa, joista pidän kiinni.
Tulen aina hyvälle tuulelle juodessani kahvia mukista, jonka pohjassa lukee "van Gogh´s disappearing ear". Ja totta se on. Kun täyttää kuumalla juomalla, menettää taiteilija korvansa. Ostin tämän höpsön mukin joskus Amos Andersonin taidemuseosta. Nyt olen hyvällä tuulella, koska lipitän tästä mukista jo toistamiseen aamukahvia tänään. Hyvää huomenta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti