Eilen epäilin hyllyssäni olevan Dante Alighierin (1265-1321) Kiirastulen. Väärin. Siellä on koko Jumalainen näytelmä: Helvetti, Kiirastuli ja Paratiisi, suomentanut Eino Leino, WSOY 1924. Ensimmäinen Leinon käännös lienee ilmestynyt jo 1912. Helvetin ensimmäinen laulu alkaa näin:
Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.
Ah, raskasta on sanoa kuink´ oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit´ aatellessa vielä muisti säikkyy...
Loppusoinnut on Leino jättänyt tarkoituksella pois "osaksi siitä syystä, että käännös täten on voinut tulla tarkemmaksi ja sananmukaisemmaksi, osaksi siitä, että ne suomenkielessä tuskin olisivat teoksen runollista arvoa, saati sitten sen hartautta ja vakavaa mahtipontta lisänneet, osaksi siitä, että suomentaja on arvellut kielen muiden runokaunisteiden, kuten alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon, riittävän tässä tapauksessa alkutekstin ankaraa runollisuutta tulkitsemaan." Aivan samaa mieltä on ollut myös Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahaston kaunokirjallinen osasto, joka suomennostyön on teettänyt.
Teos ollut virheellisesti ylähyllyllä. Siirsin sen nyt muiden runojen ja runoelmien joukkoon. Mutta näin meidän kesken, tuskin jaksan tätä paksua opusta aivan lukemalla lukea. Selailla voin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti