Nukun yhä huonosti, vaikka puolison kuolemasta on jo kuukausia. Viime yönä ajattelin tuota ikävyyttä hyödyntää ja katselin Rion olympialaisia. Eikä se Ruuskasen keihäs totellut sen enempää Ruuskasen kuin Suomen kansan toiveita. Kuudes sija. No, parempi kuitenkin kuin jumbo. Olympialaiset päättyvät ja se kansan osa, joka ei urheilusta välitä, voi huoahtaa helpotuksesta. Tv-ohjelmisto normalisoituu. Minä pesäpallistin tyttärenä hiukan urheilusta tykkään, ainakin yleisurheilusta.
Tänään miesten maraton ja Hercule Poirot päällekkäin. Tiuhaan tahtiin vain kaukosäädintä näpräämään. Illalla myöhemmin itse Clint Eastwoodin ohjaama vuonna 1992 valmistunut Unforgiven-elokuva hänen ollessaan myös pääosassa. Sitä on pakko katsella, vaikka nähty aiemminkin. Eastwood on yksi mielinäyttelijöistäni. Olen näitä menneen ajan ihmisiä. No, Shirley Templen yli hyppään. Sen nimistä drinkkiä en ole liioin koskaan maistanut. En ylipäätään drinkkejä. Valehtelen. Siihen aikaan, kun tamperelainen ystäväni S oli vielä voimissaan ja notkuilimme joskus Tampereen baarissa naimattomina ja villeinä, nautimme erästä vihreää juomaa, jonka nimeä en enää muista. Juomaa siksi, että S oli pukeutunut johonkin vihreään ja juoma sointui väriin. Minulla ei ollut muuta vihreää kuin se, mikä oli lasissa. Pidän puhtaan sinisestä enemmän.
Aloitin kirjeen Italiaan ja siinä keskustelen yhden kappaleen verran mielipiteestäni burkini-uimapuvun käytöstä. En kannata, että mennään uimaan vaatteet päällä. Vaikka muinoin sekä naisilla että miehillä oli hametta ja lahjetta uimaan mennessä ja se oli täysin hyväksyttävää ja ennen kaikkea siveellistä. Joskus tuntuu siltä, että pukeutuvat muslimit mihin tahansa, ei se meille muille passaa. Kasvoja peittävää burkaa tai niqabia en oikein hyväksy kuitenkaan julkisilla paikoilla. Kyllä naama pitää näkyä. Näitä asuja näkee Itäkeskuksen kauppakeskuksessa. Ihmettelen syvästi sitäkin, kun kerran näin kahden peitetyn naisen kohtaavan toisensa yllättäen ja tervehtivän iloisesti. Miten se on mahdollista? Onko heillä joku salainen merkintä jossakin?
Tänään roskikselle (säröllä olevia kristallimaljakoita) ja huomenna verikokeeseen. Hyvää sunnuntaita ja olympiadia ( se alkaa kohta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti