PAINAA SE

Kyllä semmoinen jätesäkki painaa, jossa on isoja valokuva-albumeja, ei edes montaakaan. Ei ole vain se, että  kippaan rollaattorin päälle ja rullaudun roskikselle, vaan on säkki myös nostettava jätelaatikon reunan yli, joka minun mittaiselleni on korkealla. No, pakkohan on tästäkin selviydyttävä. Selviytynyt olen, vaikka eilen lonkka sanoi painavan vastalauseensa tämmöiselle rehkimiselle. Makasin sitten tunnin verran ja katselin albumeja kirjahyllyssä, eivätkä näy loppuvankaan.

Puoliso kirjoitteli aikoinaan. Joitakin näytti minulle, joitakin ei. Nyt olisivat olleet tarjolla. Vähän selasin ja vähän luin. Tunne oli kuin olisin ollut varkaissa. Sitten eteeni tupsahti arkki, jossa hän, kaiketi itselleen, kertoo menevänsä naimisiin. Teksti oli kaunis ja täynnä rakkautta, nuoren miehen tunteita. Sen luin alusta loppuun minkä itkultani taisin. Pidin paperia kädessäni ja ikävöin suunnattomasti sitä miestä, joka oli sen kirjoittanut. Sain elää hänen kanssaan vuosikymmenet ja olen niistä kiitollinen. Panin paperin jätesäkkiin muiden mukana. Se ei ole muitten silmille tarkoitettu, eikä enää minunkaan.

Tänään Itäkeskuksen Stockmannille. Keksin ykskaks, että olen ansainnut jotain pientä kivaa itselleni. Ensi viikolla kilpirauhasverikokeseen ja tohtorin kanssa tapaaminen jonain päivänä. Samoin treffit H:n kanssa. Edessä on myös yhteydenotto Eiran sairaalaan, jonne pääsen ilmoittautumisesta kaihileikkaukseen kahden viikon sisällä. Alkaa armoton tiputteleminen silmään. Ehkä osaan. Puolisolle olen tiputellut.

M soitti. Museokäynnit alkavat taas. Palaamme asiaan kuun lopulla. Jos menen itsekseni Ateneumiin ennen, menen sinne toisenkin kerran mielelläni. "Suomen taiteen tarina" ei kerralla selviä. Sillä on pitkä tarina.