31. elokuuta 2016

ANTIPATIAN KOHDE

Kilpirauhanen ei siinä mallissa kuin tohtori toivoi. Lääkitystä lisättiin. Sitten juteltiin muutakin. Oli rollaattori ja ihminen-asiaa. Kysyin, onko todellakin niin, että täällä Itäkeskuksessa (ei Katajanokalla) on sellainen käsitys, että kun on alapäässä vikaa, sitä on yläpäässäkin?  Kyllä näin mielletään, jos on esimerkiksi rollaattori, ennakkoluuloja, sanoi lääkäri. Nonnih, sain oikein vauhtia ja aloin kertoa, minkälaista kohtelua olen saanut ihan pankkihenkilökuntaa myöten. "Onko rouva nyt varmasti oikeassa pankissa?"  Sekä: täällä toisessa kerroksessa ei ole käteiskassaa, vaan se on ensimmäisessä kerroksessa. Myös muualla olen saanut omituista kohtelua. Ikään kuin olisin viisivuotiaan tasolla. Ja tietysti kerroin taas niin hauskasti, että tohtori kehtasi makeasti nauraa.

Mikä siinä, vakavasti puhuen, todellakin on, että luullaan apuvälinettä käyttävän olevan kaikin puolin epäpätevä yhteiskunnan jäsen? Minulla on vain lonkkavika, eikä se heijastu millään lailla aivotoimintaani. Lääkärikin myönsi täyspäisyyteni. Olen huolitellun näköinen, meikkaan ja monen mielestä jopa hiukan fiksu. Työnnän rollaattoria, tämä on totuus. En ole enää 25v (jolloin lakkasin täyttämästä vuosia), mutta ikä on vain pelkkä numero. Myönnän, että joku minua nuorempi saattaa olla "vanha", mutta siihen taas ovat omat syynsä. Minulla ei syitä ole. Paitsi tämä rollaattori, jolla sinänsä ei ole iän kanssa mitään tekemistä. Lonkassani olevat rasitusmurtumat (leikattu ja pantu rautaa) ovat ilmestyneet aivan muusta kuin vuosistani.

En pidä siitä, että minua kohdellaan kuin idioottia ja miksi Itäkeskuksessa? Lykin rollaattoria vuosien ajan (sen jälkeen, kun lopetin pyörätuolin työntämisen  puolison tultua kokonaan vuodepotilaaksi) Katajanokalla ja kaupungilla ilman minkäänlaista huomiota apuvälineestäni. Itäkeskuksessa kaikki muuttui. Myönnän, että täällä on Katajanokkaa enemmän erilaisten apuvälineiden käyttäjiä ja osa heistä minuakin iäkkäämpiä. Ei heistäkään kaikki ole dementoituneita tai muuten yläpäästäänkin vammaisia.

Tunnen lievää antipatiaa Itäkeskusta kohtaan. Sanon kohteliaisuussyistä "lievää".








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti