20. elokuuta 2016

BANAANI

Hedelmät pääsivät kotona loppumaan ja totta kai käppäilin eilen hankkimaan lisää. Kirsikoita ei todellakaan enää ole. Mutta aivan ihania viikunoita ja niitä ostin. Muutakin pinosin rollaattoriin ja työntäydyin saaliineni kotiin.

Chiquita-banaaneja ei citymarketissa ollut. Paikalta löysin hedelmämiehen, joka osoittautui heti varsinaiseksi banaanitietäjäksi. Oli ollut työnantajan lähettämänä Hollannissa tutustumassa, mitä banaaneille tapahtuu niiden jouduttua pois syntymäpaikastaan. Puuhan se ei ole, vaikka aina puhummekin "puusta". Se on ruohokasvi. Mutta kuulostaisi aika hullulta sanoa "poimin banaanin ruohokasvista". Kaveri oli nähnyt banaanin vaiheet eli mitä sille sitten tapahtuu. Vaikka mitä. Kuluu kuulemma kahdeksan viikkoa poimimisesta, kunnes se on citymarketin tiskillä.

Banaanitertun ympärillä oleva muovinen pussi viljelmällä on  ilman takia. Minäkin nähnyt näitä pusseja banaanien peittona, mutta luullut joko kypsymisen tai hyönteisten vuoksi. Väärin. Jossain vaiheessa poimimisen jälkeen hedelmiin (luokitellaan "marjaksi") ruiskutetaan kemikaaleja, jotka taatusti jäävät vain kuoreen. Muutakin käsittelyä annetaan ja banaani on vielä silloin aivan raaka, kova ja vihreä. Sitten se aloittaa matkansa kohti määränpäätä. Lojuu tukkutorilla pitkään, kypsyy ja alkaa näyttää herkulliselta. Ja niin meillä on Chiquitoja sun muita banaaneja ostettavana.

Keskolla on "oma" banaani. Tuotemerkkinsä mukaisesti Pirkka. Jotenkin jäi mieleen, että viljelijällä täytyy olla oikeakin lajikenimi. Banaanikaveri ei suostunut paljastamaan. Olkoon sitten Pirkka-banaani. Ostin yhden. En syötäväksi, vaan mies kertoi päärynän kypsyvän yön aikana, kun panee muovipussiin päärynän kaveriksi banaanin. Tein työtä käskettyä ja nyt keittiössä kypsyy päärynä. Sehän on usein myös täysin raaka ja mahdoton heti syötäväksi. Nekin kokevat yleensä kypsymisen matkan varrella, lopuksi vaikka kaupan hyllyllä tai kotikeittiössä. Onneksi sain kaivettua päärynälaarista yhden heti syötävän, jonka kotona ahmin.

Maanantaiksi olen merkinnyt kalenteriin "verikoe" ja laboratorioon on mentävä. Neljäksi päiväksi ensi viikolla ohjelmaa, ellei viideksi, jos varaan tohtorilta verikokeen tulosajan. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Vai mitenkä se menee? Olisin voinut osan hoitaa hiukan aiemmin. Mutta nyt viikonloppuna vain luppoillaan!

2 kommenttia:

  1. Piti vaan täällä käväistä, mutta menikin useampi tunti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Timo Lampi, kohteliaisuudesta. Se lämmitti mieltä. Mukavaa alkavaa syksyä.

      Poista