Sumua eilen ja sumua tänään. Ihan ikkunoihin asti. Ei kuulu laivojen sumutorvet täällä kuten Katajanokalla. Pääsiäinen hiljentänyt liikenteenkin. Kävin eilen tavoistani poiketen kaupassa. En ole mikään viikonloppuasiakas. En myöskään aio millään lailla hyödyntää kauppojen vapaata aukioloa. En ymmärrä, kenellä voi olla niin tähdellistä asiaa, että pitää mennä yöllä ostoksille. Sanottiin, että yöjalkakulkijat ja vuorotyöstä palaavat tarvitsevat silloin kauppaa. Heitä on aina ollut ja elämä on sujunut. Minua ei saa suurin surminkaan liikkeelle moiselle asialle öiseen aikaan. Kun en mene roskiksellekaan iltapimeällä. Muistan kyllä hyvin ajan, kun Tarja ja minä palasimme kotiin yhdeksän leffan jälkeen vaikka kävellen. Maailma olikin silloin turvallisempi paikka asua.
Saan vieraita. Tarjoaminen koostuu kahvista ja voileivistä. Alan kohta väsätä. Siksi piti kaupassa käydä. Graavia siikaa, katkarapuja, leikkeleitä yms. Illalla keitin kananmunia. Katselin myös elokuvaa E.T. Rupesin siinä kohdin haukottelemaan ja armoton unentarve iski, kun tämä sympaattiseksi sanottu avaruusolento alkoi puhua englantia "phone home". En tiedä, onnistuiko soitto jonnekin tähtien taakse. Suljin television. Mutta hänellä oli jännittävä etusormi, jonka pää oli valaistunut ja valmis ihmetekoihin. Muistutti vähän Madagaskarin sormieläimen ai-ain pitkää sormea, jolla otus kaivaa toukkia koloista. Muutenkin huomasin jonkunlaisia yhtäläisyyksiä sademetsän puoliapinan ja E.T:n välillä. Oliko elokuvan ohjaaja Steven Spielberg ottanut vuonna 1982 mallia ai-aista?
Taas joku tuikannut kirkon tuleen. Nyt vuorossa Ylivieskan 1700-luvulla rakennettu puukirkko, joka paloi iloisesti roihuten maan tasalle. Kaveri saatiin kiinni ja tunnustus kirposi huulilta. Mitä varten poltti? Pyromaani, joka saa seksuaalisen nautinnon liekeistä? Muuten vaan vinksahtanut? Miesparka. Eikä taatusti ole varaa koskaan korvata tihutyötään. Kirkkoa ei saa takaisin edes rahalla. Kerimäellä on suurempi 1800-luvun puukirkko. Haaveileeko joku idiootti/sairas sen tuhoamisesta?
Nyt aamukahvin tiputteluun ja sitten voileipien tekoon. Pieniä ja sieviä, houkuttelevia, taiten tehtyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti