Rahnustelin eilen verenpainemittarin ostoon. Nyt on semmoinen vehje, joka on asiallisen ja ammattimaisen näköinen. Samanlainen kuin olen nähnyt lääkärien työpöydillä. Sillä kelpasi mitata yläpaineen 237 ja alapaineen 117 eilen illalla. Mansetti käsivarteen ja napista painallus. Helppo juttu. Ei ollut vielä aamuinen pilleri tehnyt taikojaan. No, ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Kun tässä nyt viikonkin mittailen aamuin illoin, niin eiköhän pillerien vaikutus ala näkyä. Mutta joku pilleri alkoi tehdä tehtäväänsä, olin jotenkin pirteämpi. Viikasin puhtaat pyykit kaappiin (en silittele yhtikäs mitään ja mankelikin myyty ajat sitten), pyyhin pölyjä pöytien päältä ja ilokseni sain huonekalujen alkuperäisen värin esille. Raahasin roskat roskikseen ja tämän jälkeen heittäydyin tyytyväiseksi itseeni. No, etten ihan riehaantuisi, kellistäydyin vuoteelle toviksi. Olenhan sentään flunssainen ja liian korkean verenpaineen omistaja.
Googlasin erään vanhan koulukaverini nimen ja luin muistokirjoituksen. Kymmenisen vuotta sitten lähetin J:lle ystävänpäiväkortin, jossa kuvapuolella oli Toulouse-Lautrecin can-cantyttöjä. Kortissa kerroin erään yhteisen ystävämme Vänden puhelinnumeron, jota hän kertoi jäljittäneensä tuloksetta. Minä soitin Vänden veljelle ja kysyin numeroa. Vände asui samassa talossa kuin minä Töölössä. J soitti ja kiitti. Emme tämän jälkeen ole olleet tekemisissä ja nyt luin nekrologin. Rivit harvenevat.
Olin kerran Polilla nuoruudessani tanssimassa ja siellä silloin opiskeleva J haki tanssiin. Asuimme Töölössä lähekkäin ja joskus kuljimme kouluun samaa matkaa Urheilukadulle. J pyysi minua tanssi-illan jälkeen ulos ja meillä oli ihan oikeat treffit. Eivät johtaneet mihinkään. J valmistui diplomi-insinööriksi ja ryhtyi ukkomieheksi. Minäkin menin naimisiin. Eilen ykskaks tuli J mieleen ja Googlesta luin surusanoman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti