22. maaliskuuta 2016

KAUPPARUOKAA

Lähdin eilen kauppaan huolellisesti valitut aurinkolasit nenälläni. Juuri kun aukaisin ulko-oven, taivas vetäytyi pilveen. Panin aurinkolasit laukkuun. Saan tänään vieraan ja siksi piti kauppaan päästä. Eihän minulla ole vierasvaraa kotona kuten ennen vanhaan. Ostin valmista ruokaa, valmiin jälkiruuan jäätelön muodossa, mansikoita, leivokset kahvin kanssa ja lopuksi Alkosta tarpeelliset juomat. Ennen en olisi kuuna kullan valkeana tarjonnut yhdellekään sielulle kaupan valmista ruokaa. Nyt lipsun periaatteestani ja syy on se, etten voi seistä enää pitkiä aikoja ilman tukea lonkkavaivan takia. Tiskatessani, on astianpesukonekin, mutta en viitsi käyttää yhden ihmisen huushollissa, nojaan raskaasti tiskipöytään harjatessani sitä yhtä lautasta. Nyt olisi kaksi, mutta en edelleenkään aio konetta käyttää. Jos pesen tänään vain toisen lautasen ja olen huomenna syömättä ja pesen sen toisen, niin kaikki on kuin yleensäkin.

Tuli kortti Etelä-Afrikasta. Kiitos L ja A. Aurinkoa ja sikäläisiä ystäviä. Kuvapuolella apinoita, pingviinejä, pitkäpyrstöinen kolibri ja  Kapin niemimaa eli Hyväntoivonniemi. Kyllä heitin kelpaa. H, myös ystäväni,  on edelleen Alanyassa. Muistaakseni jo parin kuukauden kuluttua takaisin Helsingissä. Lähettäisinkö jollekin ystävälleni kortin Helsingistä? No, lähetinhän minä E:lle Ouluun. Sen kortin kuvapuolella oli alaston ihminen marmorista á la Auguste Rodin. Panu Rajala kehuu blogissaan Ateneumin näyttelyitä ja on samaa mieltä kuin minä: kannattaa käydä. Nyt siellä on vielä uusikin näyttely "Suomen taiteen tarina".

Olen selaillut Virve Sammalkorven toimittamaa Suurta Sitaattikirjaa. Nyt tiedän pessimistin ja optimistin eron. "Optimisti näkee munkkirinkilän, pessimisti reiän".





2 kommenttia:

  1. Hieno tuo oivallus optimistin ja pessimistin erosta! Mieheni aina ihmettelee, kun sanon häntä pessimistiksia ja kehotan ajattelmaan optimistisemmin. No nyt minulla on hyvä syy kertoa tuo, kun kerran asian näkee meillä päältäkin. Minusta näkee, että olen havainnut munkit. Hän taas on sen verran hoikka "poika", että on paremmin katsellut niitä reikiä!

    VastaaPoista
  2. Juu, näkekäämme me koko munkkirinkeli ja nauttikaamme mausta. Hyvää Pääsiäistä Anonyymille.

    VastaaPoista