TAULUJEN JA SEINÄLAUTASTEN PINOT

Järjestelin eilen seinälautasia. Nekin vielä kasoissa lattialla. Ihan kuin muutosta olisi vain muutama päivä. Siitä on jo neljä kuukautta, luulisi aikaa olleen panna koti kuntoon. Aikaa olisi todellakin ollut, halua ei. Seinälautasia on tullut hankittua matkoilta, yksi Englannin Durhamista, jossa olin kieltä opiskelemassa. Lautasen pohjalla kaupungin komea katedraali, jonka rakentaminen alkoi vuonna 1093.

Taulutkin edelleen nojallaan tuoleja vasten olohuoneessa. Osa tulee olemaan päällekkäin seinillä kuten ennen vanhaan ripustettiin. Täällä syy seinävähyyden. Joistakin saattaisin jopa luopuakin. Pari olen jo ripustanut. Tässä kirjoituspöydän yläpuolella yhdistetyssä työ- ja makuuhuoneessa on Aune Mikkosen "Aita" vuodelta 1968. Grafiikkaa. Taiteilija kuoli 2002. Teoksen sain kummitädiltäni. Mikkonen kuvasi mielellään luonnosta yksityiskohtia ja tässä kuvassa on piikkilanka-aita  niityn ja metsän rajalla. Muistan itsekin kulkeneeni lapsena piikkilanka-aidoista. Piti varovaisesti nostaa päästäkseen läpi. Joskus tarttui piikkiin hameen helma.

Muuten eilinen kului vahvasti jouten. En pukeutunut edes. Söin lammasta ja join viiniä, jälkiruuaksi mansikoita. Selailin netistä Helsingin Sanomia ja katselin televisiosta uutisia. Mittasin verenpainetta. No, en, en pitkästynyt. Tulen vallan hyvin itsekseni toimeen. En kuitenkaan sovellu erakoksi tai ylipäätään jonnekin tiettömien taipaleitten taakse yksikseni. Lappi-hurmos takanapäin, jolloin tahdoin välttämättä  suureen hiljaisuuteen vaaran laelle pieneen mökkiin vain aurinko ja tuuli seurana. Kaikkea sitä nuorena kuvittelee.

Itäkeskus ei nuku. Läpi yön liikennettä, poliisiautoja, takseja, kaikenlaista yökulkijaa. Katajanokka nukkui, hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Tulee yhä vertailtua. En ehkä koskaan tule sinuksi Itäkeskuksen kanssa. Jonain päivänä alan miettiä, mitä hyviä puolia täällä asumisessa on. Niitä pitää olla. Ja onkin. Kunhan huomaan.