OLLAKO VAI EIKÖ OLLA?

Enää ei yskitä niin paljon kuin ennen. Ja se on ihanaa. Rinta saa levätä. Ei voi edes uskoa, mihin kaikkialle kropassa tekee kipeää, kun rajusti ja voimallisesti yskii. Semmoisen yskän kanssa ei voi oikein ihmisten ilmoilla ollakaan. Pystyasento on helpompi, mutta auta armias, kun kellahtaa pitkälleen. Joka tapauksessa tohtorin rohdot ovat auttaneet. Verenpaine ei kuitenkaan vielä ole oikein ottanut lääkitystä vakavasti. Kolmatta sataa yhä mennään. C sanoi puhelimessa "herranen aika, sunhan pitäis olla jo kuollut". En tiedä, missä verenpaineen raja on, että kroppa ei enää kestä. Minä elän kuitenkin. Tai luulen niin, vaikka eräs ystäväni väittää tämän kaiken maapalloelämän olevan vain harhaa. Yksi tulkinta olemassa olostamme.

Eilen otin koko päivän aivan rauhallisesti ja sen tein yöpaidassa ja aamutakissa. Söin keittiön pöydän ääressä ja katselin katuvilskettä. Illalla paneuduin menneeseen aikaan kuningas Arthurin hovissa 1995 valmistuneessa elokuvassa "First Knight", joka oli Lancelot.  Rakkautta, rohkeutta, hurjaa sotimista, kaksintaisteluita, lojaalisuutta maata ja kuningasta kohtaan koko rahan edestä. Tämäkin leffa nähty ennen. Ei haitannut. Eläydyin, mutta etsin huolimattomuuksia: rannekelloja ranteissa, matkapuhelimia ritareilla, auton renkaiden jälkiä maastossa yms. En löytänyt. Vanhoissa inkkarileffoissa joskus oli näitä virheitä. Intiaani hevosen selässä sulkia tukassa ja hurja ilme kasvoilla valmiina valkoiselta viemään päänahan ja ranteessa Rolex.

Kamalaa, pääsiäinen alkaa parin viikon kuluttua. Siirrymme kesäaikaan tasavallan presidentin nimipäivänä. Tuotapikaa huhtikuu ja taatusti jo kevät kesän korvalla. Helluntai ja juhannus ja pian syksy kolkuttelee ovelle. Siinä se meni. Lomat ja kaikki. Joululaulut kaivetaan esille ja aletaan uutta kevättä odottaa. Näin se aina menee. Vuodesta toiseen saman rytmin mukaan. On nyt harhaa tai ei. Tätä pohtivat jo antiikin viisaat. Jos elämme harhassa, niin minua ainakin ottaa päästä, että kaikki rehkimiseni, omaishoitajuuteni ja muukin on ollut ihan turhaa. "Ajattelen siis olen" ei pidäkään kutiaan. "Missä ja miten me sitten olemme", kysyin tämän harhakäsityksen omaavalta ystävältäni. Vastaus oli yksinkertainen "emme koskaan lähteneet Jumalan luota". Menin enemmän sekaisin. Tuijotin koko yön kattoon ja ahdistuin. Minä niin kovasti haluan olla oikeasti olemassa. Vaikka olen kirjoittavinani tätä blogia, en sitä kirjoitakaan. Kuvittelen vain. No, eräs blogin kirjoittaja sanookin kirjoittavansa "kuvitteellisille lukijoille".

Viikonloppu jälleen häämöttää. Tänäänkin vain olen (?) ja keskityn verenpaineen mittaamiseen. Olen muuten vähentänyt syömistäni. Oikeasti. Iltamyöhäiset mussuttamiset jättänyt tyystin ja ostin vähärasvaista Oivariiniakin. Ehkä verenpaineelle tekee hyvää olla vähän kevyempi ihminen. Lääkäri vihjaili siihen suuntaan. Aion näyttää.