25. maaliskuuta 2016

EI TAVALLINEN PERJANTAI TÄNÄÄN

Pääsiäinen meneillään. Pitkäperjantai tänään. Lapsena ollessani se oli jotenkin pelottava päivä. Uskonnon opettaja puhui siitä vakavalla äänellä, päivä oli pimeän puoleinen usein, kaupat kiinni ja huvittelut kiellettyjä, vierailuja ei suoritettu, liikenne hiljentynyt, emmekä me lapset saaneet yhtään metelöidä. Toivoin, että päivä kuluisi nopeasti. Lapsuuden kotini ei ollut mitenkään uskonnollinen, mutta me kunnioitimme Pitkäperjantaita asiaan kuuluvasti muitten tavallisten ihmisten lailla.

Tavat alkoivat höltyä, enkä tiedä, onko nykyisin juurikaan mitään rajoitteita. Työt tehtävä kuten muinakin päivinä, yleinen liikenne sujuu, kaupat auki sunnuntain tapaan. Aukioloajat muutenkin muuttuneet vapaammiksi. Ei tarvitse ylenpalttisesti hiljentyä miettimään päivän merkitystä, jos ei siltä tunnu. Pyykkikonetta en viitsisi käyttää, kuten vältän sitä muinakin juhla- ja pyhäpäivinä. En itseni, vaan mahdollisen äänen takia, etteivät naapurit häiriinny. Puolison ollessa vielä vierelläni, tästä varovaisuudesta piti joskus lipsua, jos takana oli ollut kovin sottainen yö. Taannoisen vieraani kanssa keskustelinkin juuri vastuun muuttumisesta koskemaan vain omaa itseäni. Enää en joutuisi paniikkiin, jos puhelimet mykistyisivät, hissi ei kulkisi, avunsaanti olisi mahdotonta. Ehkä sitä kuitenkin harmittelisin, jos kahvinkeitin menisi rikki, enkä heti keksisi suunnitelmaa B. Tulikin mieleeni, että menen tiputtelemaan.

Nyt on puolison vanha punaruudullinen kahvimuki täynnä Pauligia ja hampaissa raksuu vastapaahdettu vehnäleivän viipale päällään appelsiinimarmeladia. Lääkäri kysyi makean syömisestäni ja tunnustin sortuvani tämmöiseen paahtoleipään aamuisin. Tohtori lisäsi verenpainelääkitystä ja antoi lisäksi uuttakin. Väitti, että minun on luultavasti syötävä näitä lopun elämääni. Hyvä, jos sillä pärjään, vastasin. Tahdon vielä olla olemassa. Kahden viikon kuluttua jälleen tapaamme. Tämä tohtori ei kättele, kuten töölöläinen. Mutta  saattaa ovelle ja avaa sen ja on auttanut takin päälle.

Brysselissä aletaan palautua arkeen pommien jäljiltä, mutta pelko ei ole ihmisiltä poissa. Maailmassa on enemmän pahuutta kuin hyvyyttä. Eikä se tässä maailmassa muutukaan. Jos sitten joskus kaiken alettua taas alusta. Kunnes alkaa jälleen hävitys tavalla tai toisella. Ihminen ei muutu. Emme mekään täällä Suomessa näinä aikoina ihan ulottumattomissa ole kaikelta pahuudelta. Omissakin nurkissa kytee. Emme saa tuudittautua ajatukseen, että olisimme kaiken ulkopuolella ja vähemmän tärkeitä pommi-iskuille.

Mutta kevättä pukkaa, yksi plusaste tällä hetkellä. Eilen E kertoi, että Oulun tienoilla sataa tiheästi lunta. Mutta se onkin 600 km päässä pohjoisen suunnalla. Pajut työntävät kissoja meillä ja pääsiäispuput ovat työllistettyjä. Hyvää Pääsiäistä.

4 kommenttia:

  1. Olemme Armastuksen kanssa saman ikäisiä, mutta heidän lapsuudessaan hänen ja hänen sisarusten piti olla sisällä, ulos ei saamut mennä, pitkäperjantaina, koska heidän isänsä mielestä piti ymmärtää Jeesuksen kärsineen. Armastus sanoi, että sisällä olo oli yhtä kärsimystä. Varsinkin, jos sattui kaunis ja aurinkoinen päivä. Me taas veljeni kanssa kirmasimme ulos heti kun olimme aamupalan syönneet ja naapurin lasten kanssa pidettiin varmasti sellaista meteliä, että rauha ei ollut taloyhtiössä.
    Nyt Mikkelissä vietämme rauhallisen aikuisten pääsisäisen vanhempieni kanssa. Lammas on uunissa ja Armastus häärää keittiössä Anoppinsa kanssa.

    VastaaPoista
  2. Aika ja tavat muuttuvat. Yritetään vaan pysytellä kyydissä mukana. Minäkin kuulin eilen säätilauutisia Oulusta kun juttelin sukulaismiehen kanssa. Todettiin siinä vaan, että Suomi on pitkä maa. Täällä ollaan jo ihan kevään korvalla ja siellä vielä täysi talvi. Hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Sinulle hyvää Pääsiäisaikaa, Marjatta, joka "löysi puolukan mättäältä, söi ja..."

      Poista