1. maaliskuuta 2016

SALAATINLEHTIKOHU

Eräässä helsinkiläisravintolassa oli annettu keliakiaa sairastavalle leivän asemesta salaatinlehti. Nousi kauhea kohu, kommentteja puolesta ja vastaan. Eräs kommentoi, että jos hänen luokseen tulee keliakiaa sairastava, ei tipu hänelle sopivaa. Oma vika. Minulla on yksi keliakiaa sairastava ystävä ja otan hänen sairautensa huomioon. Kaupoissa on vaikka kuinka paljon hänelle sopivaa syötävää nykyisin. On leipää, kakkuja, keksejä, jopa ihan ruokiakin. Ostin ja tarjosin. Söin leipää itsekin ja jos en olisi tiennyt sen olevan keliakiaihmisille, en olisi erottanut "tavallisesta" leivästä.

En tiedä, onko näitä erikoisruokavaliota käyttäviä enemmän kuin ennen ja onko syynä sairaus vai tapa. Ennen muinoin joka toinen oli dieetillä, eikä kylään tullessaan syönyt sitä eikä tätä. Nyt on allergioita (minä puolestani simpukoille), jotka rajoittavat tarjoamista ja syömistä. Kohtelias isäntäväki ottaa kaiken huomioon.

Sen onnettoman salaatinlehden kanssa oli kuulemma loppujen lopuksi niin, että siihen oli tarkoitus kääriä sitä ruokaa, joka muuten olisi leipäviipaleeseen kääritty. Jäikö tämä henkilökunnalta kertomatta? Vai kertoiko ja tahdottiin lehtikirjoituksella ja yksinäisen salaatinlehden valokuvalla hiukan dramatisoida tapausta?

En kyllä pidä itsekään semmoisesta vieraasta, joka koko ajan kailottaa ikään kuin tavan vuoksi "voi, mä en voi syödä tuota". Enkä sellaisestakaan, joka avaa kaiken ruuan ja kyselee "mitä tämä on?"  Näitä huolia ei minulla enää ole. En tarjoa sen enempää lounaita kuin päivällisiäkään. Kahvia tarjoan lisukkeineen, joskus Herkun gourmetruokaa (jonka alkuperän tunnustan) tai tilaan pizzoja. Keliakiaystävälleni näen hiukan enemmän vaivaa.

Minulle kävi kerran eräässä tunnetussa helsinkiläisessä ravintolassa niin, että sain allergiakohtauksen. Tiesin olevani herkistynyt simpukoille. Kysyín tarjoilijalta alkusalaatin aineksista ja kerroin simpukka-allergiastani. "Ei simpukoita". Söin salaatin. Siinä oli mukana hyvin hienoksi pilkottua pateen tapaista.Muutamassa minuutissa kasvot turposivat, koko kroppa alkoi kutista, tunsin kuumeen nousevan ja ryntäsin naisten huoneeseen. Puoliso kysyi salaatista toiselta tarjoilijalta, joka kertoi pateen tapaisessa olevan simpukkaa. Lähdimme kotiin. Kolme päivää podin vuoteessa kohtausta. Sitten soitin ravintolaan ja vaadin selitystä. "Tarjoilija ei tiennyt simpukoita olevan". Eikö hänen olisi pitänyt ottaa selvää? Olisivat hyvittäneet tarjoamalla meille uudet ruuat. Siihen ravintolaan emme enää menneet.

3 kommenttia:

  1. Allergisuus tuntuu olevan nykyään enemmän tapa. Mutta mikäli ihminen on oikeasti henkeäuhkaavasti allerinen ( kuten lääkärikirurgityttäreni on), eivät ravintolatkaan aina osaa sanoa, onko eksaktisti varmaa, ettei ruuassa ole hituakaan tässä tapauksessa vadelmaa. Monesti tyttäreni on kiidätetty sairaalaan, kun jossain kuitenkin hitu oli. Ymmärrän hyvin ravintoloiden paineet kaikenlaisten allergiahaasteiden edessä ja joista iso osa vaan erikoisuuden tavoittelua. Tuleekin hakematta mieleen satu " susi, susi, jossa huudettiin ja meuhkattiin turhanaikaisesti sillä seurauksella, että kun se susi oikeasti tuli, kukaan ei uskonut.
    Arvoisa stadinfriidu, kevät on alkanut! Hyvää maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... Ei vielä leivon suvilaulut soi,/ ei virrat vuolaat syöksy kuohunnalla,/ mut keväästä jo urvut unelmoi,/ ja kesä haaveksii jo hangen alla..." (Eino Leino osa runosta "Maaliskuulla")

      Poista