RUNOJA JA FLUNSSAA

" Onko ihanampaa paikkaa/ kuin oma sänky?/ Minä kääriydyn peittoon/ ja hymyilen,/ Tämä on minun turvallinen/ linnani." (Risto Rasa)

Minäkin kääriydyn peittoon, mutta en liiemmin hymyile. Flunssaileminen kun ei naurata. Nenä vuotaa, silmät vuotaa, yskittää ja kurkussa on kipua. Join CurryKanelin neuvon mukaan teetä, johon panin raastamaani inkiväärinjuurta. En tiennyt määrästä, joten panin reippaasti. Tänään uudestaan. C soitti, mutta puhuminen ei oikein sujunut. Onneksi C kuuluu ihmisiin, joka pitää itse puhumisesta huolen. Välillä kysyi "oletko siellä vielä?"

Luen runoja. Jotenkin ne sopivat flunssan kanssa. En jaksa keskittyä television antiin, en läppäriinkään. "Kääriydyn peittoon" ja sulkeudun runojen maailmaan. Risto Rasa, Arto Melleri ja kaikki vanhat suomalaiset runoilijakonkarit, joita ei enää ole, runot jääneet. Nykyisin riimittely on jäänyt jonnekin vuosien taakse. Loppusoinnut ovat auttamattomasti historiaa. "Mä hetken vain/ nähdä sun sain,/ vaan ei kuvas katoa muistoistain/ Näin hetken on työ,/ kun salama lyö,/ mut iäks jäljen se puuhun syö" (Suonio eli Julius Krohn).

Minulla on museokortti ja sain sen tiimoilta postia. Jenni Haukio hehkuttaa kortin puolesta Kotiliedessä, kerrottiin. Eritoten miehille olisi kortti ostettava. Sillä konstillako saisi miehiä enemmän museovieraiksi? Totta on, että taidenäyttelyissä on usein naisenemmistö. Kuitenkin taiteilijat ovat/olivat usein miehiä. Vanhat mestarit ainakin. Suomalaisten Pariisissa opin käyneitten joukossa 1800-1900-luvulla on vähemmän naisia kuin miehiä. Maria Wiik ja Helene Schjerfbeck ainakin puolustivat naissukupuolta. Taitaa minullakin olla seinillä enemmän miesten kuin naisten teoksia.

Nyt laitan itselleni teetä ja sen juotuani "kääriydyn peittoon".