Olin suunnitellut. Minun piti tekemäni eilen. Olin varma, että teen. Enkä tehnyt muuta kuin otin pyykit telineestä ja panin kaappiin paikoilleen. Nukuin pitkiä toveja ja aina herättyäni ihmettelin, miksi nukun niin paljon? Soitin yhden puhelun eikä siihen vastattu. Nukuin taas. Ainoa kohokohta tuntuu päivässä olevan verenpaineen mittaus. Aamuin ja illoin. Pidän kirjaa. Söin Saarioisen pinaattikeiton ja panin keitetyn kananmunan sekaan. Kukahan senkin on keksinyt, että pinaattikeittoon pannaan keitetty kananmuna?
Tänään suunnittelen taas. Pitäisi pestä kylpyhuoneen lavuaari. Olen luullut, ettei Vimiä enää ole olemassa. On vain Cif. Kyllä Vimiäkin on. Ostin kerran. En ole vielä päättänyt, pesenkö lavuaarin Vimillä vai Cifillä. Päätöksiä pitää koko ajan tehdä, valita kahden tai useamman välillä. Ehkä soitan C:lle ja kysyn hänen mielipidettään. Hänellä voi olla joku kolmas vaihtoehto, jota minulla ei ole ja se tekee asian mutkikkaammaksi. C:n kylpyhuone on aina kiiltävän puhdas. Sen on kertonut huoltomieskin ja C kertoi minulle. Koko talossa ei ole niin puhdasta kylpyhuonetta kuin C:llä. Elin hänen mielissään olemisessaan mukana. Olen empaattinen. Minun kylpyhuonettani ei kukaan ole kehunut muulla lailla kuin sanomalla "se on valtavan iso". Tämä tapahtui Katajanokalla. Täällä kylpyhuoneeni on pienempi. Itse olen sitä mieltä, että koolla ei ole väliä.
On minulla suunnitelma huomiseksikin. Pitää tekemäni jotain. Ensin eräs puhelu ja sitten kauppaan. On valittava sopivat aurinkolasit kauppamatkaa varten, jos paistaa. Vien myös roskat. Neljä tehtävää tähän asti. Plus tietysti verenpainemittaus. Jonain sadepäivänä pitää käydä puolison papereita läpi. Hän kirjoitteli aikoinaan ja nyt käyn tekstit läpi, mitä hävitän ja mitä säästän toiseksi sadepäiväksi. Tallella on myös hänen minulle kirjoittamansa kirjeet ollessaan Haminan RUK:ssa. En tiedä, kykenenkö vielä tässä vaiheessa niitä lukemaan. Sadepäiviä tulee lisää.
Olen alkanut nähdä isästäni unta. Harvoin näen ihmisistä. Uneni ovat yleensä tarinoita ilman ihmisiä tai jos joku on, niin se olen minä. Eräässä unessa isä luki runoja ääneen Molemmat vanhempani rakastivat runoja. Runokirjoja oli paljon ja nyt ne ovat minulla. Viljo Kajava oli perhetuttu. Muutama runokirja omistuskirjoituksella.
"Kun ihminen astui luolastansa aikojen alussa,
taivutti hän karvaisen päänsä
ja antoi sydämensä juoda
kukkivan maan hunajaa, maitoa ja viiniä,
ja kädessään piti hän mielellään
toisen ihmisen kättä."
(Viljo Kajava ensimmäinen säe runosta Kevät)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti