5. huhtikuuta 2015

PÄÄSIÄISEN AIKAAN

Niin, Hyvää Pääsiäistä, nyt on vuodesta se aika. Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja vuonna 1773 kertoo näin: "Jos Pääsiäis Päiwänä wähä sataa, wähä Eläimen elätystä sinä wuonna tule, mutta jos samana päiwänä on kaunis Sää, Paljon woita saadan sinä tulewana wuotena." Kun katson ikkunasta, emme luultavasti saa paljon woita.

Yhtäkään pääsiäiskorttia en lähettäen pannut kenellekään. Mutta muutaman sain. Ei pääsiäinen tämmöiselle protestantille niin tärkeää ole kuin katolilaisille. Lapsena tuli liitettyä koko asia pääsiäismuniin ja muihin herkkuihin. Mutta pitkäperjantai askarrutti. Meillä oli koulussa alaluokilla ankara uskonnon opettaja, pappi, ja hän paasasi meille ymmärtämättömille päivän merkityksestä. Minä ainakin pelkäsin pitkäperjantaita. Se oli usein pimeä päivä, saattoi sataakin. Noihin aikoihin oli kaikki ilottelu visusti kielletty, enkä ollut varma, saako edes salaa ihan vähän nauraa, jos nauratti.

Minun lapsuudessani koko pääsiäisen aika oli aika ilotonta ja vakavaa. Ei tullut kuuloonkaan, että nuoriso olisi viettänyt aikaansa elokuvissa tai tansseissa. Ravintolat ja jätskibaarit kiinni. Vuodessa oli muutakin, jolloin piti olla harras. Oli rukoussunnuntait. Vähitellen, vähitellen ihmiset päästettiin vapaasti ilman holhoamista tästä ikeestä ja nykyisin kaikki on toisin. Kaupatkin sunnuntaisin auki, mikä jo pelkkänä ajatuksena olisi esimerkiksi isovanhempiani kauhistuttanut. Mitähän pappa nyt sanoisi?







6 kommenttia:

  1. Kiva kirjoitus! Muistan itsekin nuo pitkät Pitkäperjantait. Silloin ei minnekään menty, kotona pysyteltiin. Ja Rukouslauantaitkin muistan, huvielämä oli silloin seis. Maailma on muuttunut niin monella tapaa. Monissa asioissa paremmaksi.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, aurinkoista sunnuntaita sinnekin, vaikka ei täällä paista. Ja mukavaa pääsiäistä.

      Poista
  2. Muistan myös - ei saanut käydä kylässä, ei leikkiä rajusti ulkona tai hakea edes kavereita ulos. Sama oli Joulupäivänä, silloin sai maata kotona, lukea ja syödä karkkeja,
    Toivottavasti huomenna näkyy jo aurinko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Polgara, oli se semmoista holhoamista ennen. Nyt on vapaampaa, joskus liiankin. En minä siitä auringosta, näkyy kaikki huolimattomuudet kotona. Minkä taakseen jättää jne.

      Poista
  3. Tulipa mieleeni että sinua saattaisi kiinnostaa lasinkerääjänblogissa oleva juttu Stockmannista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anonyymille vihjeestä. Luin Lasinkeräilijän jutun. Minäkin olen omalla vaatimattomalla tavallani kirjoittanut vuonna 2011 Stockmannin tulemisesta Helsinkiin. Hyvää Pääsiäisen jatkoa ja kiitos, kun olet blogissani piipahtanut.

      Poista