MINNE MIELENI MINUN TEKEVI

Katselen aika usein Travel Channelia ja jäin tässä kerran miettimään, minne tahtoisin matkustaa. Paikkaan, jossa en ole ollut tai mielisin uudestaan. Lontoossa olen muutaman kerran, mutta en 1997 jälkeen, jolloin valmistui Shakespeare´s Globe. Vanhan teatterin tarkka toisinto. Sinne mieleni minun tekevi. Tuulia bloginkirjoittaja hehkuttaa vastikään visiteeraamaansa Barcelonaa, se olisi minulle mieluinen kohde ja eritoten Anthony Gaudin arkkitehtuuri kaupungissa kiinnostaisi.  Roomaan, 3000v, kun pääsisi! Historiaa "ikuisessa kaupungissa", Michelangeloa pitkin kaupunkia, taidenäyttelyitä, joista olen vain uneksinut.

Sitten Praha, vaikka siellä olenkin ollut. Se oli kaupunki, joka varasti sydämeni ensi hetkestä lähtien. Mikään paikka ei ole minuun sellaista vaikutusta tehnyt. Punaiset tiilikatot, Vltavan sillat, Mala Strana, ystävälliset ihmiset, lukemattomat puistot, historia, ikiaikaiset rakennukset, Mozartin Don Giovanni nukketeatterissa, mennyt ja nykyinen aika sulassa sovussa. Praha lumoaa yhä.

Egyptiä olen lapsesta saakka tahtonut nähdä laivasta käsin Niilin risteilyllä. En kieltäytyisi Theban käynnistä, en Sinuhen maisemista, temppeleistä, Amon-Ran palvontapaikoista. Kun olin pieni, kertoi isäni arkeologien kaivauksista Egyptissä. Tahdoin kuulla uudestaan ja uudestaan Howard Carterin uskomattomasta hautalöydöstä, jossa oli Tutankhamon kaikkine aarteineen. Saanut maata muumiona sarkofagissaan koskemattomana ja niille sijoilleen jätettynä  tuhansien vuosien ajan. Se tarina oli ylitse muiden.

Rakastan jumalaistarustoja, salaperäistä mytologiaa. Ateenaan! Akropolis. Pallas Athene ja Parthenon. Antiikin raunioita, historiaa niin että hirvittää. Pylväitä, kukkuloita. Nöyräksi, nöyräksi tuntisin itseni. Hetkeksi tuhansien vuosien taakse ja sitten pois. Nauttisin pienessä tavernassa lasillisen viiniä  Dionysoksen kunniaksi. Enkä tahtoisi Akropoliin kukkulaa jättää koskaan.