23. huhtikuuta 2015

MEIDÄN MANTA

Neitokainen, jolla Vappuna on pelkkä ylioppilaslakki vaatteenaan, sai pahennusta ja hämmennystä aikaan Helsingissä 1908, kun Havis Amanda Kauppatorilla paljastettiin. Nyt Ville Vallgrenin veistos on jälleen ajankohtainen ensi viikolla, kun Mantaa ympäröi joka keväiseen tapaan iloinen joukko nuoria ja patsas saa kutreilleen valkoisen lakin.

Havis Amanda  matkasi 1907 Helsinkiin Ranskasta Leo-nimisellä höyrylaivalla. Jo ennen paljastumistaan sai veistos kritiikkiä osakseen ja kun se lopulta seisoi kaikessa alastomuudessaan  paikoillaan, repesivät naisasialiikkeen arvoisat jäsenet arvostelemaan "pariisilaiskoketin" ulkonäköä ja häpeämätöntä asentoa kaiken kansan nähtävänä. Ryhdyttiin eduskunnassa ajamaan siveellisyysrikoslainsäädännön kiristämistä, ettei vastaisuudessa pääsisi näin häpeällinen asia kaupunkikuvaa rumentamaan.

Oli neidolla puoltajiakin. Arkkitehti Lars Sonckia ei Havis Amanda ärsyttänyt. Myös Pekka Halonen piti patsaasta ja väitti merenneidon olevan hauskimman ja viattomimman tytön koko kaupungissa. Eliel Saarinen vaati Helsinkiin lisää taidetta sen sijaan, että nyt huudetaan Vallgrenin patsaan poistamista. Akseli Gallen-Kallela piti naisfiguuria "miellyttävänä yllätyksenä".

Kukkahattutädit riemastuivat entisestään ja koko kohu  loukkasi syvästi Ville Vallgrenia. Hän lähetti Pariisista avoimen kirjeen suomalaislehdistölle ihmetellen suihkulähteen saamaa kritiikkiä kaupungissa. Hän sanoi, ettei patsas missään "todellisessa sivistysmaassa olisi saanut aikaan tällaisia kansankokouksia".

Nyt tämä merestä noussut Helsinkiä symboloiva "koristuslaitos" on valokuvatuin nainen koko kaupungissa. Lapset istuvat vettä suustaan syöksevien merileijonien selässä ja itse neitokaista niin isät kuin äidit kuvaavat muistoksi Helsingin vierailultaan.

Mantalle on tehty lauluja ja Ville Vallgren sepitti runon, joka alkaa näin:

"Havis Amanda, du min flicka,
Varför skall du stå och blicka
Så där fräckt från år till år
På den som kommer och som går..."

(Lähteenä käytetty Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisua "Havis Amanda Mon Amour 100 vuotta")

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti