25. huhtikuuta 2015

JALALLA KOREASTI STOCKMANNILLA

Tänään Stockmannilla tanssitaan ja Paula Koivuniemi laulaa. Tulee kuulemma kesä, sanovat. No, kikkahan on tuokin saada asiakkaita, eikä varmasti huono ole. Minä en mene joraamaan. Menen vasta ensi viikolla Stockalle, mutta siellä ei silloin enää tanssita. Sattuu olemaan vapun aattokin, ja se taas tietää, että tippaleivän ostajia riittää. Vastedeskin tuuraajapäivät osuvat torstaille, kuten on aiemminkin ollut. Tulee säännöllisyyttä, eikä enää tiistai ja torstai vuoroviikoin. Mukavaa edistystä.

Nukuin erittäin huonosti viime yönä, en juuri ollenkaan. Ishias vaivasi, mutta se ei ollut yksin syypää valvomiseen. Kääntyilin vuoteessa, nousin ylös, köpittelin tietokoneen ääreen, olohuoneeseen ja keittiöön juomaan vettä, kuuntelin äänikirjaa Esko Roineesta ja teatterimaailmasta. Aamuyöllä nukahdin hetkeksi ja nippanappa sain aamiaisen puolisolle laitettua oikeaan aikaan kahdeksan kieppeillä. Nyt se on tehty ja alan virkistyä kahvimukillisen ääressä.

Päivät ovat olleet erinomaisen kiireisiä. Pesunaisten lisäksi on meillä käynyt  puuseppä mittaamassa kylpyhuoneen kynnyksen luiskaa. Se tulee ensi viikolla ja on siirrettävä. Kaksi naisvierasta on ollut kahvilla kuten myös aiemmin P-D. C:n kanssa ventileerattu puhelimessa. Hän on paranemaan päin flunssasta, joka sitkeästi on pitänyt otteessaan. Minä ollut kahtena päivänä kaupungilla saatuani kotivahdin. Viikonloppu on rauhallisen luppoaikaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti