Joku on koukussa huumeisiin, toinen viinaan tai tupakkaan. Minut pitää blogi koukussa. Hävettää, kun tiedän, ettei ilman asiaa pitäisi koneen ääreen edes istahtaa. Mutta kahvimuki, puolison ruokkimisen jälkeinen oma aika ja läppäri vetävät kummasti puoleensa. Harvoja ovat ne aamut kun nämä asiat ohitan.
Satuin näkemään lopun television ohjelmasta Edward VIII Afrikan safari ja muistin joskus olleeni aikamoinen Afrikka-friikki. Niinpä kaivoin YLE Areenasta koko ohjelman ja syvennyin asiaan. Silloinen Englannin prinssi tykästyi Afrikkaan ja lähti hillittömästi ampumaan sikäläisiä eläimiä. Kävi siellä muitakin muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Ernest Hemingway, USAn presidenttejä... Prinssi Edward tappoi muutaman kuukauden aikana tuhansia norsuja, leijonia, puhveleita, sarvikuonoja, leopardeja ja muita. Se oli raakaa teurastamista. Sitten jokin prinssin aivoissa jysähti huomaamaan, että safaria voidaan käydä kamerankin kanssa. Hän ryhtyi valokuvaajaksi ja filmien tekijäksi. Seurana oli tunnettu safarimies Denys Finch Hatton, joka oli jo vuosia Afrikassa asunut ollen monen suurmiehen oppaana. Prinssi Englantiin palattuaan ajoi vahvasti asiaa eläinten suojelemiseksi ja Serengetistä tuli ensimmäinen luonnonsuojelualue, jota se on vieläkin monen muun ohella.
Denys Finch Hatton oli Karen ja Bror Blixenin ystävä kuolemaansa asti. Denys kuoli oman koneen syöksyttyä Kenian Voissa maahan. Tarina sisältyy elokuvaan Minun Afrikkani, joka on romanttinen kertomus Karen Blixenin Afrikka-ajasta sekä Karenin ja Denysin ystävyydestä. Elokuva tulee tänään ties kuinka monennetta kertaa uusintana televisiossa. Karamellisoitunut juttu, jossa himpun verran totuutta. Olen lukenut aiheesta Karen Blixenin kirjoittaman kirjan, eikä hänen elämänsä Keniassa kahvinviljelijänä ollut läheskään niin ruusuista kuin elokuvassa.
Pöyristyin katsellessani Edwardin touhuja Afrikassa ennen hänen jonkunlaista "valaistumistaan" ja eläinten tappamisen lopettamista ryhdyttyään metsästämään Afrikan asukkeja kameralla. Autoilla ajeltiin pitkin savanneja ja niistä ammuttiin kaikkea, mikä liikkuu. Tämä epäurheilijamainen tapa lopulta kiellettiin. Eläimillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta paeta. Sitten mentiin ruhon luo, asetettiin toinen jalka sen päälle ja otettiin valokuva "suuresta valkoisesta metsästäjästä". Nykyisin metsästys on useissa Afrikan maissa luvanvaraista, mutta salametsästys kukoistaa varsinkin aasialaisten uskomuksen takia, että sarvikuonon sarven keratiini toimisi potenssilääkkeenä. Jopa luonnonhistoriallisista museoista varastetaan vitriinissä jököttävän täytetyn sarvikuonon sarvi!
Homo Sapiens! Viisasko?
Minun Afrikkani on yksi suosikkielokuvistani. Tarinan, vaikka onkin romantisoitu, mutta ennen kaikkea näyttelijöiden takia. En aio sitä tänään katsoa, sillä olen nähnyt sen useita kertoja. Kirjan olen myös lukenut ja sehän on elokuvaa parempi ja 'syvempi' niinkuin ne yleensä ovat.
VastaaPoistaNiinpä. Ollaanko me viisaita? Ollaanhan me, lukemattomissa asioissa, mutta kyllä me ollaan myöskin tyhmiä, uskallanko sanoa, että myös lukemattomissa asioissa. Mutta kai me yritetään koko ajan viisastua, vai? Ja hei, ihan vaan tiedoksesi, että en minä ainakaan ole sattunut lukemaan ainoatakaan postaustasi, joissa ei ole ollut mitään asiaa.
Huomenna taas kohti arkea........
Marjatta. Olen sitä mieltä, että tyhmyyttä osoittaa luonnon raiskaaminen, eläinten tappaminen sukupuuttoon ihmisen ahneuden takia, maan ja ilman saastuttaminen ja iankaikkinen välinpitämättömyys kaikkea kohtaan jne jne. Enkä usko, että me näissä asioissa ikinä viisastummekaan. Yleensä olen optimisti, mutta näissä asioissa en.
VastaaPoistaMinun Afrikkani kuuluu minunkin mielileffoihini ja jaksoin taas katsella. Hyvää arkiaikaa Sinulle. Ja kevättä.