22. huhtikuuta 2015

PÄIVÄ YSTÄVÄN KANSSA

Tämä päivä mennyt saamani vieraan kanssa. P-D kävi. Me joimme samppanjaa ja kahvia, söimme voileipiä ja leivoksia ja meillä oli mahdottoman rattoisaa. Mutta linkittämisen oppiminen ei sitten enää sujunut. Me panemme uusiksi joskus. Taisin vielä sotkea linkitysjutunkin niin, että se ilmestyi tähän blogimaailmaan harjoituksena, jonka pyyhin kyllä pois jo.

Seuraavaksi kehuja. Maanantain suihkutuspäivä meni aivan jetsulleen oikein. Kaksi todella ammattitaitoista ihmistä, eikä edes nosturia käytetty. Puoliso oli silkasta nautinnosta yhteistyöhaluinen ja reipas. Mutta näiden kahden vakituinen käyminen ei kuitenkaan onnistu.  Nyt oli maanantai hyvä päivä. Erittäin hyvä.

Tämä viikko on taas tapahtumarikas. Perjantaina puolisoa tulee vahtimaan eräs henkilö ja pääsen lopultakin hommaamaan passia. Tiistain tuuraajapäivänä se ei onnistunut. Runsaaseen kahteen tuntiin ei paljoa mahdu. Nytkin oli muita asioita toimitettavana. Miltä tuntuisikaan saada joskus yksi kokonainen vapaapäivä ilman kelloa?

Vappu ensi viikolla. Simaa ja tippaleipiä  Ei, ei meillä. Vuosia siitäkin, kun vielä työnsin puolison Ullanlinnan kallioille Valpuri-aamuna kuin myös niistä ystävien kanssa vietetyistä vappulounaista. Mantakin saanut monet vuodet lakkinsa ilman meitä. Monen monituista hauskaa vappua muistoissa, kun puolison kanssa Valborgia juhlittiin. Oi ihana toukokuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti