Soitin Kotiapuun kyselläkseni hiukan nosturin käytöstä ja siihen liittyvästä koulutuksesta. Ympäripyöreitä selityksiä ja lojaaliutta työntekijöitä kohtaan ja pienoinen hyökkäävä asenne. Tämän arvasinkin. Nostoliina on meillä kuulemma liian suuri. No, se ei vaikuta kiinnitykseen, samalla lailla lenkit kiinni ja alaosa reisien ympäri ristiin, on koko mikä tahansa ja viime kerralla juuri se kangerteli aiheuttaen puolison liukumisen ulos liinasta. Ensi viikolla meille tuodaan uusi nostoliina ja fysioterapeutti on mukana sekä suoritetaan myös normaali suihkutus. Liian suureksi minä en ole nostoliinaa mieltänyt, vaan saanut puolison siihen aivan hyvin kuten fysioterapeuttikin ensin sairaalassa ja sitten kotona nosturin tuotuaan kuin myös muutamat kotiavustajat täällä.
Kotiavussa ei minusta pidetä. Olenhan työntekijöistä reklamoinut, kun meillä alkoi mennä aivan pipariksi koko touhu. Milloin lähetettiin suihkuttajien tilalle kunnallinen ruuanlämmittäjä, josta en meinannut päästä eroon, kun hän oli sitä mieltä, etten vaan muista, että lämmittäjä aina tulee. Meillä ei tämmöistä lämmityspalvelua ole koskaan ollutkaan. Milloin taas tultiin pesemään, vaikka olin ilmoittanut puolison poissaolosta ja lähetettiin lasku. Selitettiin väärin tulemisia, että "kun on sata kotikäyntiä, ei aina tiedetä minne ja koska mennään, eikö ole parempi, että tulemme liikaa, kuin emme tule ollenkaan". Tätä jatkui ja jatkui, kunnes suivaannuin ja tein reklamaation. Sen jälkeen ovat asiat parantuneet suurelta osin.
En pidä myöskään siitä, että pesijät kylpyhuoneessa kaivelevat laatikoita ja availevat kaappeja etsiessään esimerkiksi heille tuikitärkeää "vamppua", jota meillä ei edes ole. Minusta heidän pitäisi kysyä, eikä omatoimisesti ryhtyä etsimään. Kerran he ottivat laatikosta minun meikinlevityssieneni, noin 4cm x 4cm, joka sitten hajosi ja varisi pitkin kylpyhuoneen lattiaa ollen taatusti tarkoitettu kevyempään käyttöön. Eivät siivonneet jälkiä. Näistä tempuista en pidä. Moinen omavaltaisuus toisen ihmisen kodissa ei ole korrektia.
Jos nyt joku ajattelee, etten osaa olla mistään kiitollinen, niin osaan ja tuon sen julki. Edellisillä kerroilla nosturin käyttöön ja suihkuttamiseen olin ylen tyytyväinen ja kauniisti kiitin hyvästä työstä. Silloin ei puhuttu liian suuresta nostoliinasta mitään, mutta kiinnitykset menivätkin oikein. Asialla oli ammattitaitoisia kotiavustajia.
No, minä olen kauan katsellut kotiavustajien työskentelyä ja nähnyt kymmeniä ja taas kymmeniä avustajia vuosien aikana. Yritän ymmärtää, että joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, työskentely on erilaista, asennoituminen työhön myös. Ja olen pippurinen eukko, monen kotiavustajan kauhu, vaativakin ja nyt entistä enemmän, kun puolison hyvinvointi roikkuu nosturin varassa.
Olen itse työskennellyt esimiehenä kotihoidossa ja tuntuu uskomattomalta, että noin paljon on epäpäteviä hoitajia. Mutta nykyään voi valmitua lähihoitajaksi vaikka ei osaisikaan mitään.
VastaaPoistaOlen törmännyt tilanteisiin, että meiltä ei opiskelija pääsyt harjoittelusta läpi omalla työpaikallani, mutta saa jatkaa opiskelua ja sitten suorittaa puutuvan osuuden jossain muualla, jossa ei olla niin tarkkoja.
En tiedä miksi teillä käy koko ajan eri hoitajia. Yleensä paikoissa, joissa olen työskennellyt kotihoidossa on ollut ns. vastuuhoitaja malli, eli sama hoitaj pyrkii käymään mahdollisimman usein samalla asiakkaalla. Tosin vapaapäivät ja lomat ovat eri asia. Mutta niin tunnetaan puolin ja toisin toinen ja tiedetään tavat ja tottumukset. Vastuuhoitajan poissa ollessa pyrkii tietty tiimi hoitamaan, joten silloinkin olisi mahdollisimman tutut hoitajat.
CurryKaneli, minäkin ihmettelen kotiavustajien määrän kirjoa meillä. Kysyn joskus, että ovatko olleet meillä aikaisemmin ja vastaus voi kuulua "vuosi sitten". Olisi erittäin hyvä jo asiakkaankin kannalta, että olisi tuttuja kasvoja, mutta tämä ei sovi kaupungin suunnitelmiin tässä kaupunginosassa. Joku on joskus kahtena kertana peräkkäin ja sitten häviää. Minulle on kerrottu, että itsekään eivät tiedä aamuisin minne ja koska menevät ja se kuulemma sekoittaa jo kotielämääkin. Kaupungin tuuraajien kohdalla järjestely toimii. Vuoroviikoin samat kaksi meillä jo vuosien ajan. Miksi ei kotiavustajien kohdalla??? Työnantaja on kuitenkin sama.
Poista