20. maaliskuuta 2015

HYLÄTTY

Niinhän siinä kävi, että "hakemuksenne hylätään, koska teitä ei voida pitää vammaispalveluasetuksen 5 § 1 mom. tarkoittamana vaikeavammaisena henkilönä". No, näinhän minä olin sen tuumannut. Tiesin myös vammaiskuljetuksen piiriin pääsemisen olevan kiven takana, kriteerien kiristyneen. Byrokratia harmittaa eli se, että olen liian suurituloinen siihen nk. kaupunkikyytiin, jonka saa huomattavasti helpommin perustein.

Italiasta tuli kirje ja oli prikulleen edellisen kaltainen. Yleensä tällä henkilöllä on ollut hyvä muisti, mutta nyt meni pieleen. Paavi sai tässäkin preivissä kuulla kunniansa, maahanmuuttajia suosivat poliitikot ja lopuksi vielä sai ilmasto tuta kirjoittajan kiukun. Napolin seudulla hirmumyrskyjä, mutta nyt mimosat ja magnoliat jo kukkivat. No, me täällä Pohjolassa pröystäilemme pajunkissoilla ja maasta puskevilla kevätkukilla.

Olin stadissa eilen. Apteekkia ja Herkkua. Olisin ostanut uuden tuulettimen, mutta Stockmannilla ei ollut enää kuin semmoinen ultramoderni, jossa ei ollut siipiä, vaan tuuli tulee tyhjästä ympyrästä (?). Hintavakin oli eli olisi pitänyt lyödä tiskiin monta satasta. Osastohan vetelee viimeisiään ja tila vuokrattu toiselle kodinkoneyritykselle. Mene Giganttiin, neuvoi hämmästyttävän avulias myyjä. Ja minä menen - joskus. Kun minut nyt kerran pantiin Sosiaali- ja terveysvirastossa melkein terveen kirjoihin, niin helpostihan minä sinne rollaattorin avustamana kompuroin.

Ilmoitukset äänioikeudesta eduskuntavaaleissa tulivat. Emme aio käyttää. Kotiinkin varmaan tulisi joku vaalivirkailija äänet hakemaan puolison takia, mutta ei. Olen vähän tyytymätön asioiden hoitoon, enkä edes tiedä, ketä äänestäisin. Rullaa maa muutenkin. Kaikki lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista vaalien alla, mutta moni asia sitten unohtuu, kun on lupausten täyttämisten aika. Seurailen vaalikeskusteluja, enkä tule hullua hurskaammaksi.Olkoon!

Tänään saa  olla vaikka kuin Ellun kana. Kukaan ei tule, enkä minä mene roskista pitemmälle. Ruokakin vain lämmittämistä vaille. Imuroiminen ei edes mielessä käy, niin että tästä  kehkeytyy mukava päivä, vaikka pakolliset on tehtävä ja ne taas liittyvät kaikki tyyni puolisoon. Saattavat työllistääkin, jos huono onni käy.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti