Miksi ihmeessä ihmiset muodostavat jonon taakseni tunkeutuessani rollaattorini kanssa ovesta joko sisään tai ulos? Tämä tapahtuu siellä, missä paljon ovissa kuljetaan, esimerkiksi tavaratalossa. Ovia on neljä vierekkäin ja takanani tulijat tahtovat juuri samasta ovesta kuin minä vaivainen ja hidas. Käännyn ja lasken kahdeksankin ihmisen odottavan, vaikka vieressä olisi vapaita ovimahdollisuuksia kolmin kappalein. Saatan sanoa "pääsette kaikki nopeammin viereisistä ovista". Jono hajaantuu muihin oviin, mutta huomaan, että kommentistani ei pidetä.
Olemmeko me noin laumauskollisia, ettei yksilöllistä ajatusta liikene edes ovissa kulkemisiin? Emme tahdo erottua. Minä tahdon. Silloin kun vielä olin nopsempi liikkeissäni ja ilman apuvälinettä, kuljin aivan varmasti siitä ovesta, joka oli vapaana. Nyt tarjoan tätä mahdollisuutta muille, joiden käyttäytyminen on sidoksissa muiden käyttäytymiseen. Olen tehnyt oikein ovikokeenkin. Menin erään oven luo ja perääni tietysti muodostui muutaman ihmisen jono. Siirryin saman tien toisen oven eteen ja jono siirtyi perässäni. Hupaisaa. En tiedä, kuinka kauan tätä olisi jatkunut, jos en olisi perässätulijoita armahtanut ja livahdimme kaikki lopulta samasta ovesta sisälle. Erästä toisenlaista koetta harrastin nuorempana kavereitten kanssa kaupungilla. Jäimme katselemaan jonnekin ylös. Ei kulunut aikaakaan, kun ohikulkijat alkoivat myös tähyillä tyhjää taivasta. Uteliaisuuttako? Vai teenkö vain niin kuin toisetkin?
Jos jokin ryhmä ihmisiä väittää mustaa valkoiseksi, olenko samaa mieltä kuin enemmistö? Vai uskallanko olla eri mieltä? Uskon näkemykseeni ja vaistooni tässä kuin monessa muussakin asiassa. Menee sitten syteen taikka saveen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti