1. syyskuuta 2018

FLUNSSANKO KOURIIN?

Jaahas, se on sitten nuhaa! Mistä lie tupsahtanut. Lepsu olo, riittävätkö paperinenäliinat, kauppaan ei jaksa. Pitäisi jaksaa. Kahvin tilalla pitäisi juoda teetä. Jossain on teepusseja ainakin. Minkälainen pilleri tähän sopii, ettei tule kokonainen flunssa? Paleltaa. En edes uusista lungokahvikupeistani ilahdu. Niistä ei voi juoda teetä. Etikettivirhe. Miksi juuri nyt tämä piti tempaista? Puolison 12 vuoden sairausaikana ei ikinä ollut minulla flunssaa. Olin ihan immuuni. Nyt leskenä tämä on ainakin neljäs kerta. Ensi viikolla on menoakin vielä. Aivastuttaa yhtenään. Nenää kutittaa koko ajan. Joku on joskus neuvonut, että jos ei niistä, nuha loppuu. Mutta kuka sitä nyt semmosta. Kamalan näköistä. Välillä tulee kuumuuskohtauksiakin, jotka eivät liity mihinkään muuhun kuin tähän asiaan. Kyllä aivan rehellistä nuhaa, joka odottelee kunnon flunssan puhkeamista. Vaanii ja sitten iskee. Yö kului nukkumatta. No, hiukan pätkissä. Välillä pimeään tuijottaen tai yöpöydän lampun valossa lukien. Valvominen ei ole hyväksi. Se kuulemma lihottaakin. Julkaisen tämän postauksen puoli kuudelta aamulla. Sitten yritän taas uinailla.

Piti menemäni postilaatikolle. Italiaan kortti, jota kääntelemällä tulee vuoron perään sanat "no" ja "yes". Kummallakin kerralla on no-sanojen joukossa yksi "yes" ja "yesien" yksi no-sana. Korttitehtailija Saksanmaalta, Berliinistä. Toinen Kiasmasta ostettu kolmiulotteinen korttihauskuus esittää van Goghia itseään. Käännellessä korttia taiteilijan taustalla auringonkukkia ja iiriksiä, etualalla ilmeisesti näkymä maalauksesta " Café terrace at night". Lunttasin. Kyllä nämä voittavat, anteeksi vaan, Martta Wendelinin kortit.

Nappasin Kiasmasta vihkosen, jossa väitetään rakennuksen yksityiskohdissa olevan "olioita". Onko tahallista Steven Hollilta? Tai keksitty lapsivierailijoita varten? Kuka löytää eniten olioita? Jo heti toisessa kerroksessa on oliomainen kaide. Olimme siellä, mutta emme oliota huomanneet. Ovenkahvoissa on nenä! Jotkut ikkunat muistuttavat rakennuksen silmiä. Tämän huomaa selvästi monissa taloissa. Ovi näyttää suulta. Lapsena katselin tämmöstä "arkkitehtuuria". Talot oli helppo inhimillistää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti